Näytetään tekstit, joissa on tunniste kukkia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kukkia. Näytä kaikki tekstit

maanantai 9. heinäkuuta 2012

Lisää kukkivia


Viikko pois kotoa ja pihalla ehtii tapahtumaan vaikka mitä. Ensimmäisenä sitä huomaa kiertävänsä pihaa ja tarkistavansa, mikä on puhjennut kukkaan, ja josko joku toinen vielä jaksaa kukkia. Huomasin heti, että palavarakkaus oli tuplautunut kasvupaikassaan viime vuodesta. Ei sitä vieläkään mitään puskaa ole mutta väritykseltään se erottuu vihrästä niin hienosti, että toivon sen vain lisääntyvän.
Myös tähän asti pelkästään risukkoiselta näyttävä mysteeripuumme kukkii. Äärinmäisen kauniisti. Melkeinpä hävettää, että kevätinnostuksessamme siitä oli lähdössä leikkuuseen useampikin oksa, melkein koko puu, ja nyt siinä on todella kauniit kukat. Vielä pitää tunnistaa puu.


Ja mikä parasta. Tänään käytiin taas kaatopaikalla. En olisi koskaan arvannut kuinka onnelliseksi ihminen voi tulla kaatopaikalla käymisestä. Voi sitä iloa kun näkee kuitista, että 280 kiloa turhaa roskaa on siirtynyt kotinurkista paremmille sijoituspaikoille. Siitä ilosta jo vähän maksaakin. 

keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

Piristävän erilainen


Ehdin vihdoin aloittaa jonkinlaisen kukkamaan perustamisen entisen kasvimaan tilalle. Nythän siinä on ollut pelkkä käyttämätön läntti. Ja kyllä, olen valinnut toteuttamisessa perinteisen Takapuoli edellä puuhun -menetelmän. Erittäin suosittu ja käytetty toimintatapa taloudessamme, eikä kuulkaa aina niin huonokaan.
Tiedän kyllä miten puutarha, piha tai kukkapenkki pitäisi perustaa. Ensin suunnitellaan, sitten tehdään huolelliset pohjatyöt ja selvitellään missä mikäkin kasvi viihtyy, mietitään katteet sekä suojat, tarkistetaan kuun kierto sekä säätila ja sitten vasta istutetaan. Mielellään käytetään vielä ammattisuunnittelijaa apuna ja luonnollisesti myös ammattitiimiä istutuksessa.
No. Ei kätetty meillä. Nyt piti saada aikaiseksi. Tehtiin fiiliksellä. Materiaalit piti löytyä nurkista.  Eikä se niin vaarallista ole. Mikään, ei ole puutarhassa kiveen hakattua, paitsi meidän puutahassa edellisen omistajan koiran hautakivi..Melkein kaikkea pystyy muuttamaan ja melkein kaikesta oppii.
Puutarhan kanssa puuhasteluhan on tarkoitus olla mielekästä tekemistä. Toki siihen menee aikaa. Määrättömästi. Siinä myös joutuu vääntämään ja kääntämään enemmän kuin polvet ja selkä ehkä kestäisi. Mutta samalla saa myös olla ulkona, ja jos vielä saa jotain kasvamaan niin onnistumisen ilo on ylitsemääsemätön.
Satuin lukemaan eilen illalla Mattias Tolvasen Aistien puutarhaa. Siinä Tolvanen kirjoittaa viisaasti: "Puutarha rakennetaan omaa viihtymistä varten. Siksi puutarhan suunnitteleminen on hyvin henkilökohtainen asia, eikä sitä voi oikeastaan tehdä toisen puolesta." En olisi voinut enempää olla samaa mieltä. Me ihmiset olemme erilaisia. Meidän toiveemme ja unelmamme ovat erilaisia, mikseivät siis myös puutarhat.
Yllä oleva mielessäni puuhastelin tänään "Ihan ite tein" -puutarha-alueemme kimpussa. Välillä sekamelska nauratti, välillä taas koin pelkkää puhdasta tekemisen iloa.
Lähetin kaverilleni kännykkäkuvan vallitsevasta sekamelskasta ja sillisalaatista. Paluuviestissä luki: "Piristävän erilainen". Sitähän se on.

Vaiheessa ja kesken.
ps. Jos vielä ette ole hankkineet tällaisia HYTTYSSAVUALUSTOJA pihoille ja terasseille, niin äkkiä ostamaan. Aivan todella kätevät ja vielä turvallisetkin.

sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Kärhöjä kaareen



Haimme naapurin rouvan kanssa viime viikolla clemantikset koristamaan porttiamme ja tänään ne istutettiin. Nyt kelpaa kärhön sitten kiivetä pitkin kaariporttia. Toinen on Lyon de Ville ja toinen Jacmanii. Meille aivan uudet tuttavuudet mutta naapuri on kasvatellut aiemminkin.
Vähän kyllä katselin pientä kärhönalkua, että ehtiikö se tosiaan kasvattamaan pituutta tuosta useampia metrejä kesän aikana mutta ilmeisesti.
Kummallekin kaivettiin syvä kuoppa, vuorattiin vielä sanomalehdellä ja laitettiin hyvää hiekkamultaa päälle.
Nyt sitten odotellaan kasvun ihmettä ja ihanan kukkaisaa kesää.

keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

Iik, nyt sitä kevättä sitten tosissaan pukkaa!

Sieltä se kevät puskee maasta esiin, läpi oksien ja lehtien. Ei sitä nyt enää mikään pysäytä vaikka viime päivinä on vähän luntakin sadellut. Ihan tarkkaa ei tullut kirjattua mitä sipuleita tuli mihinkin pistettyä mutta sehän tekee keväästä hauskaa yllätysten ja odottelun aikaa.

keskiviikko 25. toukokuuta 2011

Toukokuisissa tunnelmissa

Koska sisätiloissa ei tällä hetkellä tapahdu mitään, eikä tällä aikataulukapeikolla hirveästi ulkonakaan, laitan muutamia ulkokuvia - vaikkakin vain mielenvirkistykseksi itselleni että "on sentään vihreää ja tarkkailtavaa ympärillä". Onneksi luin tänään muutaman sivun puutarhalehteä, jossa käskettiin kylväään erinäisiä siemeniä kesäkuussa. Olin nimittäin jo aivan varma, "ettei mitään nyt enään voi kylvää"

.

torstai 10. helmikuuta 2011

Arjen kauneutta - väriä ja iloa

 Toivoisin ettei kyse olisi vain ikääntymisen tuomasta mielihäiriöstä mutta olen alkanut parin viime vuoden aikana kuvaamaan enemmän ja enemmän kukkia.
Ensinnäkin ne ovat minusta muutenkin kauniita, ja tuovat iloa ja valoa arkeen. Toiseksi, kun sitten näen ne jostain kulmasta valon osuessa niihin, tulee vain innostus kuvata tuota hetkeä ja kukkia eri kulmista. Hauskaa ja innostavaa.
Ja niin kuin arkikin, kyllähän tämä blogikin hieman väriä kaipaa!