Kissa kylmällä katolla

Olin menossa pihalle kuvaamaan lintulautaa, kun katse osui puuvaraston katolle. Kippas kappas, kisulihan se siinä. Suomessahan taajamissa lemmikkieläimiä ei saisi pitää vapaana juoksentelemassa. Tähän on monta järkisyytä. Yksi hyvä on se, ettei eläimille itselleen tapahtuisi mitään ja toinen on se, että kaikki ihmiset eivät vain välitä eläimistä ja jokaisella on oikeus olla omalla pihallaan ilman lemmikkieläimiä, jos niitä ei ole hankkinut.
Koiran tultua taloon ja vakituiseksi pihailijaksi, on saanut katsella ympärilleen hieman eri tavalla. "Ovatko portit kiinni?" "Toivottavasti siiliä ei nyt näy missään" ja nyt viimeseksi "Voi apua, tuo kissa on taas täällä". Sinänsä kissa ei meitä haittaa millään lailla. Koirakin on sen suhteen vain utelias. Koskaan ei vain voi tietää, koska eri lajinedustajille tulee yhteenotto ja olisi ikävää, jos jompi kumpi joutuisi jatkamaan taivaltaan korvapuolena tai puolisokeana. En myöskään halua nähdä kun kissa juoksee suoraan pihaltamme auton alle jahtaustilanteessa. Sympatiat ovat myös kevään linnunpoikasten puolella, olisi mukavaa jos ne voisivat kasvaa pihapiirissä ilman pyydystelevää kissaakin. Laitoin paikkalliselle fb-ryhmän sivulle jo kyselyn, että kenenköhän kisuliini mahtaa olla mutta vielä ei löytynyt omistajaa. Toinen naapuri sen sijaan kommentoi kissan vierailevan heidänkin pihassaan ja olevan yhtä huolissaan kissan terveydestä. Heidän nuoret koiransa ovat vielä puolet nopeampia kuin meidän hitaasti lämpeävä herrasmies, joten jos kisua ei pidetä sisällä - retkeilylle voi vielä tulla ikävä loppu.

Elämää altaalla - Osa II

Olin jo vaihtamassa aihetta toukokuuhun tai edes vappuun mutta kuinkas kävikään. Sorsa tuli taas  takaisin, ja jäi. Yleensä parin tunnin piipahdus on riittänyt mutta tänään altaalla olo tuntui maistuvan. Ryhdistäydyimme ja aloimme ottaa pihaamme hiljalleen haltuumme. Tai no, yleensä vahvahermoisempi haki kaurahiutaleita. "Niitähän ne sorsat syö."
Yhteiseloa jatkui pitkälle wappupäivään. Vieraita tuli ja meni. Naapurissa ja meillä.
Aina ihmisen ohi mennessä Sorsanen jähmettyi. Meni piiloon patsaan taakse ja näytteli liikkumatonta. No mikäs siinä sitten. Ei meistä kumpikaan ole mikään lintujen hätyyttelijä. Sitäpaitsi oli jotenkin liikuttavaa kun ajoi autolla pihaan lyhyen poissaolon jälkeen, ja Sorsanen nosti päätään katsoakseen "kuka tuli?". Ymmärsin heti ettei tähän pidä totuttautua.
 Mutta sitten tuli taas Talolaisten ja Luonnon kohtaaminen.  Naapurin koira Elvis, pääsi vapaaksi - kiitos ystävällisen leikkikaverin Tumpin (3 v.) ja Elvishän ryntäsi suoraan meille ja lammelle. Mikäs sen innostavampaa kuin elävä sorsa metrin päässä?? Ei mikään.
Aiemmin olimme spekuloineet, että sorsa tarvitsee pitkän kiitoradan. Ei tarvitse. Kun Elvis ei tuntunut ymmärtävän tarpeeksi pitkästä hajuraosta varoitusrääkäisyistä huolimatta, otti Sorsa niin sanotusti siivet alleen ja lähti kevyesti lentoon.

Jotta asia ei tuntuisi liian yksinkertaiselta, naapurien ystävä kertoi meidän pihalta lentäneen sorsapariskunnan. Aikaisin aamulla. Eli onko niitä nyt kuitenkin kolme?

Ristiriitainen pihakaveri

Älkää huoliko, kyllä tänne on tulossa vielä remonttitarinaakin, ja rutkasti, mutta sitä ennen pari riviä uudesta pihakaverista. Kaikkihan on meille uutta. Mitä kasvaa, tai ei kasva, missäkin, mistä aurinko paistaa ja mikä osa on varjossa mihinkin aikaan päivää. Sama homma lintujen kanssa. Etenkin kun niitä ei tunnista. Tai kyllähän talitintin tunnistaa mutta noloudekseni joudun tunnustamaan, että esim. närhi ja tikli jäivät tunnistamatta. Nyt toki tiedän kyseiset lajit.
Ja hyvinkin olen tunnistanut tämän uusimman tuttavuutemme oravaksi. Elämme uuden tuttavuuden kanssa hieman ristiriitaisia päiviä. Mielestäni oravankin toki tarvitsee saada ruokansa mutta en pidä sen ahmattimaisesta tavasta ryöstää talipalloja tai tyhjentää koko lautaa, niin ettei kenellekään muulle jää mitään. Orava myös "suunnilleen" muistaa minne kätkönsä perustaa mutta ei välttämättä löydä niitä kaikkia uudelleen. Tämä sankari ei myöskään pienestä hätkähdä. Töihin lähtiessäni aamulla sanoin  pihalla"Ollille", että voisiko mennä välillä muualle, että muillekin jäisi syötävää - tyyppi ei liikahtanutkaan vaan tuijottaa napitti tiukasti takaisin - samaan aikaan kun suu puputti pähkinää minkä kerkisi. Katsotaan..