Näytetään tekstit, joissa on tunniste portti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste portti. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

Portti naapurin puolelle.

Meillä oli puhetta jo viime kesänä naapureiden kanssa, että aitaan "pitäisi tehdä reikä". Emme me jatkuvasti ramppaa toistemme pihoilla, mutta silloin kun tulee luontevasti asiaa tai kahvikutsu puolin jos toisin, on tuntunut hieman vaivalloiselta kiertää tien kautta toiselle puolelle. Aidan läpi kun olisi jo perillä.
Tänä vuonna saimme sen sitten jo aikaiseksi näin keväällä. Tonttiemme väliin tuli kaariportti.  Kodin Anttilan ja Itellan ystävällisellä avustuksella. Tietysti pelkkä kaarikin olisi riittänyt, tai reikä aidassa mutta kun meilläkin aina toisinaan vierailee melko uteliaita koiravieraita, niin ehkä on kaikille parempi, että kummallekin puolelle pääsee portin avaamalla.
Toisen puolen naapuriin meillä on jo portti. Ollut alusta asti. Ilmeisesti edelliset tai sitä edelliset asukkaat ovat myös huomanneet, että kun kerran väleissä ollaan, ja aidan yli muutenkin huudellaan, niin on mukavampaa kun on pääsee portista piipahtamaan toiselle tontille tarvittaessa.
Itseasiassa löytynyt portti on mielestäni ihan fiksun näköinen, ja kunhan saadaan siihen vielä kesän edistyessä vihreää köynnöstä kasvamaan, niin siitähän voi tulla jopa kaunis.



tiistai 5. huhtikuuta 2011

Portilla on myös vahti

















Niin, pitääpä sitä laittaa kuva myös porttivahdista, kun kerran porttikin on kuvattu. Porttivahti on tullut viikoksi hoitoon, anteeksi tarkoitin tietysti töihin, koska niin vakavasti hän työhönsä suhtautuu. Ja jos ei muuta niin kyllä jo näiden alkupäivien aikana on vahvistunut, että kyllä tämä vahti porttinsa tarvitsee..