 |
Tiedän kyllä miten puutarha, piha tai kukkapenkki pitäisi perustaa. Ensin suunnitellaan, sitten tehdään huolelliset pohjatyöt ja selvitellään missä mikäkin kasvi viihtyy, mietitään katteet sekä suojat, tarkistetaan kuun kierto sekä säätila ja sitten vasta istutetaan. Mielellään käytetään vielä ammattisuunnittelijaa apuna ja luonnollisesti myös ammattitiimiä istutuksessa.
No. Ei kätetty meillä. Nyt piti saada aikaiseksi. Tehtiin fiiliksellä. Materiaalit piti löytyä nurkista. Eikä se niin vaarallista ole. Mikään, ei ole puutarhassa kiveen hakattua, paitsi meidän puutahassa edellisen omistajan koiran hautakivi..Melkein kaikkea pystyy muuttamaan ja melkein kaikesta oppii.
Puutarhan kanssa puuhasteluhan on tarkoitus olla mielekästä tekemistä. Toki siihen menee aikaa. Määrättömästi. Siinä myös joutuu vääntämään ja kääntämään enemmän kuin polvet ja selkä ehkä kestäisi. Mutta samalla saa myös olla ulkona, ja jos vielä saa jotain kasvamaan niin onnistumisen ilo on ylitsemääsemätön.
Satuin lukemaan eilen illalla Mattias Tolvasen Aistien puutarhaa. Siinä Tolvanen kirjoittaa viisaasti: "Puutarha rakennetaan omaa viihtymistä varten. Siksi puutarhan suunnitteleminen on hyvin henkilökohtainen asia, eikä sitä voi oikeastaan tehdä toisen puolesta." En olisi voinut enempää olla samaa mieltä. Me ihmiset olemme erilaisia. Meidän toiveemme ja unelmamme ovat erilaisia, mikseivät siis myös puutarhat.
Yllä oleva mielessäni puuhastelin tänään "Ihan ite tein" -puutarha-alueemme kimpussa. Välillä sekamelska nauratti, välillä taas koin pelkkää puhdasta tekemisen iloa.Lähetin kaverilleni kännykkäkuvan vallitsevasta sekamelskasta ja sillisalaatista. Paluuviestissä luki: "Piristävän erilainen". Sitähän se on.
 |
| Vaiheessa ja kesken. |
Musta tuntuu että luovuus ruokkii itseään. Tai siis - kun kerran "antautuu" sille että vaan tekee ja katselee mitä tulee....sitä huomaa,että kaikenlaisia ideoita alkaa pulpahdella. Toiset toimivampia, toiset vähemmän. Mutta terveellistä varmasti tuo ajatustoiminta on :)
VastaaPoistaKiva blogi, tykkään samanlaisesta "mennään ja sitten katsotaan" -puutarhamöyrinnästä. Iloa orastavaan kesäänne!
VastaaPoistaHanna, taidanpa olla saman uskon kannattaja. Jos jää jumiin eikä uskalla tehdä mitään, niin ei sitten kyllä luovuuden kukkakaan kuki.
VastaaPoistaAkvarin, mukavaa kun löysit tänne! :) Muistaakseni jossain vaiheessa puutarhalehdissä oli juttuja miten ihmiset kertoivat siirtelevänsä kasveja ja kuinka mikään ei ole koskaan valmista. Nykyään tilataan iso kauhakuormaaja ja ostetaan kaikki valmiina ja sitten vaan "nautitaan". Tai siis katsellaan tumput suorina ja ihmetellään, että "mitäköhän joku toinen on siihen omaan pihaan juuri tuohon ympännyt ja miksi". ;) Totta kai se on myös kustannuskysymys mutta liian paljon pelotellaan, että kaikkeen pitää käyttää ammattisuunnittelijaa "tai muuten."
Muistuttakaasitten tästä kirjoituksesta kun ensi vuonna korjailemme näitä kokeiluita. :)
Tuollainen hyttyssavurasia onkin kaunistus rumalle kiekuralle, mutta en ymmärrä, miten kukaan voi elää niiden hajun kanssa. Minä kestän helpommin hyttysarmeijan jatkuvan hyökkäilyn kuin noiden kiekuroiden lemun.
VastaaPoistaSusanna, kieltämättä sitä hajua ei voisi ainakaan hajuvedeksi pullottaa ja myydä mutta koska hyttyset aiheuttavat itselleni niin tuskaisen olon, että tuosta savunhajusta on tullut sellainen "käänteispsykologinenfiilis", että kun se tuoksuu nenässä niin olo rauhoittuu kun tietää, että kiusankappaleet pysyvät loitolla.
VastaaPoistaHyttyssuihkeetkin haisevat karmealle mutta kun ne inisijät ovat erittäin sitkeästi ja ärhäkkäästi kimpussa, niin niitäkin valelee omalle iholleen melkeinpä ilokseen.