Näytetään tekstit, joissa on tunniste hankintoja. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hankintoja. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 15. toukokuuta 2011

Puukkarit pihaan

Kun elämäntapa muuttuu, vaikuttaa se myös jalkineisiin. (Etenkin jos niitä ei ole..) Pihalla olon lisäännyttyä, hankimme tänään talouteemme  todella yllättäen kahdet puukengät. Alkoi nimittäin jo huolestuttavasti näyttää siltä, että toinen meistä(N) hiihtelee huopakengissä ympäriinsä kesät talvet, joten "jotain piti tehdä".
Eikä se kuulkaa niin helposti käynyt. Kirpputorin pihalta löytyneeltä markkinamyyjältä meinasi ensin tulla mukaan pintaviallinen kenkä, sen jälkeen eri pari koko ja kolmanneksi saimme kulumaan aikaa talouden miespuolisen puukenkien kuosiin. Kauniin ruskeissa ei ollut kokoa, muut värit olivat "tyttöjen" ja "lehmänkarva"-puukenkiin meistä ei lämmennyt kumpikaan, vaikkakin ne ihan hauskat saattaisivat olla jonkun muun jalassa. Mutta valkoista ja kukallista lähti mukaan. Onneksi lähti, sillä jo tunnin kitkemisen jälkeen huomasi jaloissa että "heii, näissähän ei puudu jalkapohja ollenkaan niin helposti" ja toiseksi huomasin, että myös pieni korko ei ole myöskään pihahommissa haitaksi. Lahkeillani on nimittäin taipumusta toisinaan pyyhkiä pitkin märkää pihan pintaa.

tiistai 19. huhtikuuta 2011

Amme olisi - kylpyhuonetta ei

" No oishan tää ihan jees..."
Monen kuukauden kylpyhuonepähkäily otti uuden askeleen kun löysimme netin kautta edullisen tassuammeen. "Mikäs siinä kun halvalla sai". Ihan kauheaa mikä SuloVilen II olen mutta tuntuu hurjalta laittaa rahaa kiinni kylpyhuoneen kalusteisiin, etenkin jos ei nyt ole mitään ehdotonta mistä on koko elämänsä unelmoinut. Meillä ei ollut. Nyt tassuammeeseen meni pari sataa euroa, mikä ei ole ilmainen sekään mutta siedettävä hinta, jos haluaa siitä esim. muutaman vuoden päästä eroon.
Tähän mennessä meistä kumpikaan ei ollut varsinaisesti nähnyt visiota siitä, tulisiko kylppäriin suihku vai amme, vai mitä  - mutta nyt se on sitten ratkaistu, ja loppua voi alkaa rakentaa sen mukaan.
 Pitihän se testata, että mahtuuko se, vai kannetaanko suoraan pihalle hieman näyttävämmäksi kukkaistutusaltaaksi. Ja se mahtui! Olimme toki mitanneet huoneen ja ammeesta oli tiedot mutta ainahan siinä voi sitten tulla joku ikävä ovenkulma tai putken pätkä tielle. Nyt ei tullut. Ihme kylläkin.. Helpottaa että yksi päätös on pois päiväjärjestyksestä, vaikka koko Harjun Huvila on kaaoksen vallassa. Jopa vain se, että sai kolme taulua seinälle, lattialta nojailemasta, tuntui selkeyttävän päivää, ammeen lisäksi. Ehkä tämä tästä...