sunnuntai 24. toukokuuta 2020

Paras multasihti

Missä tämä on ollut? Miksei tästä ole kerrottu? Miten tätä ei myydä jokaisessa myymälässä? Nämä kysymykset ovat kaikuneet päässäni näinä parina päivänä, kun olen sihdannut kukkapenkistä rikkajuuria "leipälaatikolla". Tämä vinkki tuli fb:n lohjalaiset puutarharharyhmässä ja osoittautui kullan arvoiseksi. En ensin tajunnut, että mikä voi olla "leipälaatikko", mutta sillähän tarkoitettiin muovista koria, jolla kuljetetaan kauppoihin ja leipomoihin leipää. Samanlaisissa kuljetetaan kuulemma usein herkkusieniä ruokakauppoihin, varmaan paljon muutakin.
MUTTA. Tämä kori säästi aikaa ja vaivaa tuntikaupalla. En olisi ikinä, ikinä jaksanut - tai edes pystynyt poimimaan rikkaruohojen juuria. Ja kaikki jotka siivoavat vanhoja kukkapenkkejä tietävät, että suo on loputon. Sihtaamiseen jää myös vähän koukkuun! Se nopeuttaa ja helpottaa niin paljon hommaa, että varmuuden vuoksi haluaa vielä kokeilla yhden lapiollisen - ja ehkä vielä yhden lapiollisen!  Puolessa tunnissa lähti vanhasta penkistä iso korillinen rikkaruohon juuria, eikä niitä olisi edes voinut poimia käsin.

maanantai 18. toukokuuta 2020

Odottavan aika on pitkä


Luonnon kanssa samaa tahtia eläminen ja kasvien kasvattaminen ei ole hätäisen ihmisen hommaa. Toukokuu on ollut vielä niin kylmä, että tuntuu kuin koko kevät olisi pysähtynyt. Perunaämpärissä alkaa jo vartta pukata hyvin, mutta laarissa on ollut hiljaisempaa.  NYT tosin näyttäisi siltä, että siellä vihdoin heräillään. Hallaharso on ollut päällä melkein joka yö, yhtenä yönä vähän mattoakin lisänä, kunnes vanhempi väki ohjeisti, että "jos niissä ei ole vartta, niin ei niitä sitten tarvitse peitellä." Se on se perunan varsi, joka on vetinen eikä kestä pakkasta.
Hieman alle neljä viikkoa on mennyt, että ensimmäiset varret ovat nostaneet päätään lavakauluksessa. Perunoita pitäisi mullata kun varret ovat noin 15 senttiä, etteivät mukulat saisi valoa. Lavan kanssa siitä ei tarvitse huolehtia, mutta ämpärissä alkaa vartta olemaan jo jonkin verran. Kolme isoa perunaa tuntuu tuollaiseen ämpäriin nyt vähän ahtaalta. Kaksikin olisi riittänyt, mutta tässä on nyt kuuliaisesti noudatettu ohjeita ja suosituksia. Kuukauden päästä olisi keskikesän juhla, saa nähdä nouseeko silloin vielä yhtään omaa perunaa.