Näytetään tekstit, joissa on tunniste puutöitä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste puutöitä. Näytä kaikki tekstit

perjantai 10. kesäkuuta 2011

Huh, hellettä!

Yhtään en valita keleistä mutta sen verran  paljastan, että henkilökohtaisesti vähempikin lämpö riittäisi. Onhan ihanaa, että kesäkelit ovat saapuneet mutta työteho tuntuu kärsivän kun hellerajat paukkuvat. Ja katto odottaa maalaajaansa..
 Kuivaan kauteen kaksijakoisesti. Kasvit tarvitsevat vettä, eikä teidän ja katujenkaan puhdistuminen pölystä olisi yhtään pahitteeksi. Toisaalta taas olen iloinen, ettei ole hirveän märkää, jos se yhtään vähentää inisevien verenimijöiden määrää. Hyttysiä on vasta pyörinyt pihalla muutamia mutta ennusteethan ovat mitä parhaimmat runsaalle hyttyskesälle. Pihalla ollaan siis puuhasteltu kaikki liikenevä vapaa-aika, puuhommissa ja rikkaruohojen kanssa taistellessa.
ps. yläkerran sisälämpötila on nyt noussut + 29 asteeseen..

lauantai 12. maaliskuuta 2011

Pikku puuhastelua

Kyllä lähtee!
Uurastaja vauhdissa
Aamu alkoi pienellä räntäsateella ja harmautena mutta lupausten mukaan kirkastui oikein aurinkoiseksi.  Lumen sulamisen voi melkein kuulla! Tai siis voihan sen, koska jatkuva solina kuuluu räystäiltä.
Rauhallisen kotipäivän kunniaksi aloitin kuistin tyhjentämisen.  Se ei ole ollut prioriteeteissä ykkösenä mutta valitettavasti näkyy ensimmäisenä kotiin tullessa ja viimeiseksi sieltä lähtiessä. Joten ei muuta kuin sinne dumpatut kylppärin vanhat kipsilevyt kantoon ja kaatopaikkakuormaan. Samaan aikaan Mikkis pöräytti sahan soimaan ja laittoi purkujätettä klapeiksi. Kaatopaikka kuormaan pääsi melkoisen hyvä määrä nurkkiin päätynyttä ja polttokelvotonta lastulevyä. En tule kaipaamaan. Ihan "valmiiksi" kuisti ei toki vielä tullut mutta nyt näyttää jo paremmalta.