Paras multasihti

Missä tämä on ollut? Miksei tästä ole kerrottu? Miten tätä ei myydä jokaisessa myymälässä? Nämä kysymykset ovat kaikuneet päässäni näinä parina päivänä, kun olen sihdannut kukkapenkistä rikkajuuria "leipälaatikolla". Tämä vinkki tuli fb:n lohjalaiset puutarharharyhmässä ja osoittautui kullan arvoiseksi. En ensin tajunnut, että mikä voi olla "leipälaatikko", mutta sillähän tarkoitettiin muovista koria, jolla kuljetetaan kauppoihin ja leipomoihin leipää. Samanlaisissa kuljetetaan kuulemma usein herkkusieniä ruokakauppoihin, varmaan paljon muutakin.
MUTTA. Tämä kori säästi aikaa ja vaivaa tuntikaupalla. En olisi ikinä, ikinä jaksanut - tai edes pystynyt poimimaan rikkaruohojen juuria. Ja kaikki jotka siivoavat vanhoja kukkapenkkejä tietävät, että suo on loputon. Sihtaamiseen jää myös vähän koukkuun! Se nopeuttaa ja helpottaa niin paljon hommaa, että varmuuden vuoksi haluaa vielä kokeilla yhden lapiollisen - ja ehkä vielä yhden lapiollisen!  Puolessa tunnissa lähti vanhasta penkistä iso korillinen rikkaruohon juuria, eikä niitä olisi edes voinut poimia käsin.

Tunnustuksia (osa 1.)

Kun ihminen alkaa elää "lähempänä luontoa", tulee väistämättä yhteentörmäyksiä. Kun toinen kuokkii yhtä kohtaa, niin joku päättääkin alkaa kasvaa toisessa kohdassa. Ja päinvastoin. Sama homma eliöstön kanssa. Kasvien kastelijana haluaisi, että eliöstö söisi jossain muualla, kun taas eliöstö on sitä mieltä, että kukkapenkki on kesän paras piknikpaikka.

Nyt tulee siis se tunnustus. Olen(N) huomannut, että lajien poistaminen pihamaaltamme tuottaa minulle vastenmielisyyttä. Tuntuu jotenkin älyttömältä kitkeä ja repiä maasta jotakin mikä on siihen ensin vaivalla ja luonnon ansioista kasvanut, mutta jos sitä ei tee, ei siinä sitten lähistöllä kasva enää mukaan.

Toinen juttu on nuo elävät elämet. Huomaan, että yritän parhaillaan vitkastella ja vältellä etanoiden nitistämisen. Ei vaan tunnu mukavalta, mutta isoäitiäni lainaten  ei siinä nyt sitten mikään auta". No ei auta ei.  Jos niitä ei hävitä, niin täällä on pian puskat ja puut täynnä nilviäisiä.

Ensin syödään ja...

 Sama homma muitten tuholaisten kanssa. Jopa muurahaisten myrkyttäminen tuntuu epämiellyttävältä. Ei kai siitä kukaan varmaankaan nauti(toivottavasti) mutta tuntuu jotenkin itsekkäältä myrkyttää eläviä luontokappaleita sen vuoksi että oma piha näyttäisi paremmalta..Totta kai haluaisin tehdä sitä suit sait ajattelematta mutta suhtaudun muutenkin myrkkyihin  penseästi mutta jos en laita toimeksi, niin liljoissa ei ole lehtiä, eikä sen puoleen pian omenapuissakaan.

No, ehkäpä tästä motivoituneena kaivan uudestaan esiin kaikki nokkosliemi-ohjeet yms. 

Liljakukko ja miten siitä päästä eroon(hs)

Kerrostalokaupunkilaiset kuokan varressa

Neljäs ämpärillinen menossa...

No niin, nyt ei enää valiteta kaiksesta "mitä pitäis tehdä", vaan tänään on tehty. Kitketty! Tuntikaupalla. Ja kyllä niitä etanoitakin heiteltiin taas ämpärin pohjalle ihan kiitettävää vauhtia.
Mutta hyvänen aika, kyllä sitä riittää. Näin alkuun vuohenputkea nimittäin. Aivan uusi tuttavuus meille mutta onneksi naapurin rouva sattui sivulauseessa huomauttamaan että on "sitten rikkakasvi". Ja kyllähän sen on nähnyt, että sitä on joka puolella, mutta kun ollaan pihan kanssa vielä tutustumisvaiheessa ja kaiken maailman vierasta lehdykkää tunkee muualtakin läpi, niin ei kaikkea vaan voi tietää.
Neljässä tunnissa ei saatu kuin yksi kukkapengerrys putsattua mutta on kyllä hyvä mieli, että "edes se". Vuohenputkin on ilmeisesti niitä hauskoja kasveja, jotka eivät katoa - ikinä. Paitsi, että kun googlasin niin isoäitien neuvojen mukaan lampaat kyllä auttavat. Täksi kesäksi meille ei taida vielä lammas ehtiä...

Kitkemisen iloa...

En ole kummoinenkaan viherpeukalo. Itseasiassa kaukana siitä mutta nyt opetellaan. Hauskempaakin tekemistä olisi ollut kuin kyykkiä selkä vääränä nyppimässä pieneltä alueelta pieniä kasvinpätkiä pois mutta ajattelin, että nyt se on tehtävä, ennen kuin ne puskevat sisään ikkunoista ja ovista.
Homma sujui näin alkutekijöiksi meiltä kaupunkilaisilta oikeinkin hyvin. Rentouttavaksi väliaikaohjelmanksi toinen luki Viherpeukalolehden ja toinen korjasi pyörästään levyjarrut. Sitten taas jatkettiin.
Rikkakasvien kitkemiseen voi muuten jäädä vähän luuppiin. Ensin aloittaa, sitten tulee vimma ja loppujen lopuksi huomaa, että ei pystykään lopettamaan vaikka nälkä jo näköä haittaa. "Tämä vielä ja sitten..." " Ja otan vielä täältä.."

Väliohjelmaksi jarrupalojen vaihto..

Eivät ne kitkemällä lopu mutta kun kiskoin maan sisältä loppumattoman pitkiä juuria, niin ajattelin, että kyllä tälläkin lajikkeella tovi menee ennen kuin taas pääsee täytene loistoonsa. Huomenna jatketaan samoilla hommilla.

ps. seuraava must-hankinta on nämä
tai voihan nämäkin olla..