Silppuri soimaan...tai ei sittenkään...

Kun kerran toinen leikkaa, jää toisen vähimmäistyöksi suoriutua eroon oksista. Onneksi ystävälliset ullakon tiivistäjät suostuivat lainaamaan silppuriaan. Tai oikeastaan kahta, niin kuin myöhemmin kävi ilmi. Vaikka meilläkin olisi nyt säilytystilaa, ja vaikka silppuria varmasti tarvitsee  myöhemminkin, henkisesti vastustan ajatusta, että joka talossa ja tuvassa on samat laitteet vaikka lainaamalla riittäisi vähempikin. Kyllä minäkin mielelläni autan, jos vain osaan ja meillä on jotain mitä joku toinen tarvitsee, koska sitten taas loppuvuoden ne oksasakset lojuvat varastossa täysin tarpeettomina. Olenkin miettinyt, että esim. kirjastossa voisi olla teleskooppivartisia puutarhasaksia yms. joita voisi vaikka lainata kolmeksi päiväksi kirjastokortilla. Onhan kirjastoissa jo ompelukoneita ja kävelysauvojakin lainattavaksi. Paitsi, että nythän kävi siis niin, että silppuri ikään kuin jämähti...

Projekti eteni niin, että sain ensimmäiseksi lainaksi kuvassa näkyvän punaisen silppurin mutta kävi ilmi, että terät taisivat olla hieman tylsät. Eipä hätää, ystävälliset lainaajat hakivat minulle toisen silppurin, jolla hurahtikin homma hyvin käyntiin mutta - muutaman minuutin jälkeen terä jämähti. Aaargh! Ensinnäkin oli tietysti kurjaa lainata konetta, ja sitten jämähdyttää se mutta kun oli se oksasilppuri-draivi päällä, niin olisi ollut ihanaa saada oksakasat kadotettua. Myönnän kyllä, että ihana hiljaisuus laskeutui pihallemme, eikä minua harmittanut yhtään ottaa kuvia silmissä kasvavista krokuksista, paluumuuttavista kurjista ja kevään ensimmäisestä perhosesta lennollaan!