torstai 5. tammikuuta 2012

Imuri soikoon ja väriä pintaan

Meillä imuroitiin tänään. Kenenkään muun tai sanotaanko ns. normaalikodissa se ei olisi mikään mainitsemisen arvoinen asia mutta kun meillä ei yleensä imuroida. Koskaan. Olen aina inhonnut imureita. Etenkin huonoja vanhoja imureita. Pienissä asunnoissa asuneena imurin säilyttäminen oli aina tuskaista ja se vielä aina osui tai tarttui vääriin asioihin ja paikkoihin. Niinpä luovuin imurista, eikä sitä täälläkään ole käytetty. Paitsi tänään.
Aloimme nimittäin loppiaisen kunniaksi hioa lattiaa. Hiontapöly on niin hienoa, ettei sitä oikein pääse eroon harjan ja sihvelin sekä mikroliinan yhdistelmällä. Inhokki-imuri piti kaivaa varaston kätköistä esiin. Ja hyvä oli, sillä ne lautojen välitkin puhdistuivat.

Mäntylattia vielä ennen väriä. 
Nyt jännittää. Seuraavaksi vedetään Osmo colorin harmaata pintaan. "Olisiko sittenkin vaalea ollut parempi? Tai itse puun väri?" Tai josko se olisi ollutkin hyvä maalata..?" Oli miten oli, aina on hyvä muistuttaa itseään, ettei se niin vaarallista ole. Maalia ja hiontapaperia saa kaupasta ja kaiken minkä voi vetää pintaan, voi sitten jonkin ajan kuluttua laittaa uudestaan jos aivan hirveästi ahdistaa.
Mutta tällä hetkellä kun kaikki pinnat ovat kirjavan eri värisiä, tuli taivuttua tummaan lattiaan. Ajatuksena, että ovet ja seinäpinnat ovat vaaleampia. Tuijotimme kyllä pitkään kaupassa vahoja ja maaleja, eikä sitä kuuluisaa kuningasideaa syntynyt, joten oli pakko ottaa se joka kummankin mielestä pienen pienessä mallipuukapulassa näytti ookoolta. Luonnollisesti jättimäisestä K-raudasta ei löytynyt sopivan kokoista purkkia meidän muutamaan neliöömme, joten väriä on nyt sen verran, että sillä kävisi sutasemassa naapurin lattian ja vielä sitä seuraavienkin naapureiden lattiat..Nyt on millä läträtä.

2 kommenttia:

  1. Hei, uusi lukija ja toivottavasti-joskus-myös-vanhan-talon-omistaja ja perinnekorjaaja täällä lukee postauksia vanhimmista uudempiin päin!

    Tuli mieleen kommentoida, että meillä täällä eteläisessä Keski-Suomessa tuota "sihveliä" sanotaan kihveliksi - mikäli siis tarkoitat sitä lattiaharjan tavallista vastinparia, jolle roskat lakaistaan. En muista, olenko sihveli-nimitystä koskaan ennen kuullut mutta nämä eri asioiden murteelliset nimitykset eri puolella Suomea ovat varsin kiinnostava juttu. Lempisanojani, joita en ole juurikaan kuullut kotiseutuni ulkopuolella käytettävän, ovat mm. naappu (muovinen pesukauha, muualla esim. "nappo" tai "nappu"), kemälle (ulos pihalle) ja asparastaan (erikseen tarkoituksella).

    VastaaPoista
  2. Hei Johanna, kiitos kommentista ja mukava, että tänne löytää myös uusia lukijoita. :) Nostankin tämän aiheen tuonne yläpäähän, jos joku muukin haluaa jakaa murrekokemuksiaan.

    VastaaPoista