tiistai 3. tammikuuta 2012

Iloa alkaneeseen vuoteen!

Hyvää alkanutta vuotta kaikille - Tuokoot se paljon iloa ja tyytyväisyyttä elämäänne! Tuntuu melkeinpä hassun kaukaiselta katsoa tuota lattiapostausta. Sen jälkeen on vietetty niin synttärit, joulut sekä vaihdettu uudelle vuosiluvulle. Olimme myös muutaman päivän reissussa, ja takaisin kotiin tullessa tuntui, että ensi viikonloppuna taitaa tosiaan olla aika pakata joulukoristeet laatikoihin. Talon osalta alkaneelle vuodelle ei ole muita selkeitä odotuksia kuin, että ulkokatto on "pakko maalata". Sen lisäksi tietysti sisällä sitä "pientä pintaremonttia". Täytyy vain vetää tässä pari viikkoa happea ennen kuin aukaisee seuraavaa lattiaa. Kaikesta oppineena pyrin välttelemään yhdenkään ylimääräisen kolon tai kuopan tekemistä ennen kuin on aivan varma millä se reikä sitten paikataan. Katsotaan miten käy.. Tässähän alkaa kuitenkin jo pieni paniikki nousemaan ensi kevään kasvimaan suunnittelun ja siementen tilausten osalta. Eihän niitä sitten enää parin kuukauden päästä ehdi..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti