perjantai 15. huhtikuuta 2011

Omenapuiden leikkuuta

Ennen
Noniin nyt oli omenapuiden leikkauksen vuoro. Onhan kevätkin jo sen verran pitkällä ja  tuttavatkin alkoivat jo pikkasen vihjailemaan että kohta se on oikeasti liian myöhäistä leikata niitä puita.

Onneksi meillä oli ennestään hankittuna puutarhasakset, niin ei tarvinut turhaa pähkäillä niiden perään, että mikä olisi nyt se oikea malli / koko. Ei muuta kuin sakset varastosta ja tikapuille oksia katkomaan. Aikaisemmin hankkimamme sakset osoittautuivat jälleen kerran loistavaksi hankinnaksi ja moneen kertaan fiilistelin että kyllä ne Fiskarssin sakset vaan pelittää.

Jälkeen
Onneksi saatiin myös pikkasen apua ja opastusta kuinka homma hoidetaan. Eli leikataan vaan ne ns vesiversot ja sisäänpäin kasvaneet oksat, joita sattui meidän puissa olemaan suht paljon ja vielä aika tiheässä. Ensimmäisenä päivänä saatiin leikattua 1 1/2 puuta ja toisena päivänä saman verran ja tänään aamulla viimeinen puu. Omenapuita miellä ei ole kuin neljä, mutta kun versot on päässy kasvamaan muutaman vuoden niin hommaa riitti näin aloittelijalle.

Nyt vain odotellaan ja katsellaan alkaako puut kukkimaan ja tuleeko sieltä ainuttakaan omenaa tänä vuonna. (tai ikinä.. -huomauttaa sivusta N.)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti