lauantai 29. kesäkuuta 2013

Yllätysomenia tulossa

Tämä kesä on kolmas Pihallamme. Ne jotka ovat piipahtaneet täällä pidempään ehkä muistavat, etteivät omenasatomme ole olleet kovinkaan kummoisia. Omenapuiden leikkaamisesta meillä ei ole aiempaa kokemusta ja kaikki muukin on opittu vähitellen kokeilemalla tai jättämällä kokeilematta.
Tänä vuonna tuo kokeilematta jättäminen ilmeisesti palkitaan runsain miton. Omenapuu, josta aiempina kesinä on tullut oikeastaan omenaton, näyttää nyt yllättävän meidät täydellisesti. Kuten alemmasta kuvasta näkyy, leikkaamatta on jäänyt mutta tänä kesänä se ei tunnu tätä puuta häiritsevän vaan omenanraakileita on oksalla jos toisellakin. Tämä myös lohduttavana tietona kaikille niille jotka tuskailevat tekemättömien hommien kanssa. Ei se aina pilalle mene, vaikkei ehdikään "silloin kuin pitäisi."

2 kommenttia:

  1. Tänä vuonna taitaakin olla onnni jos tulee omenoita. Monet puut ottivat märästä syksystä ja aikaisesta talvesta itseensä ja jättivät keväällä kukkimatta. Meillä kaksipuuta neljästä taitaa tehdä omenaa. Äidillä ja isällä eivät puut juuri kukkineet.

    VastaaPoista
  2. Sitäpä ihmettelinkin, kun tässäkään puussa ei näyttänyt kukkien määrä kovinkaan ihmeelliseltä ja tosiaan, koko puussa ei ole ollut viime kesinä yhtä paljon omenoita kuin nyt on yhdessä oksassa. Tosin meille ei liiemmin tullut kriikunoitakaan viime vuonna ja tänä vuonna näyttäisi puut olevan täynnä alkuja, jotne kai tämä on tällaista "vuosittaista vaihtelua".

    VastaaPoista