Maalaushommia sadesäällä

Herra Harrastelijat Harjulla alkoi tänään kesäloma, joten mikäs sen rattoisampaa kuin hioa ja maalata ikkunanpuitteita. Se on kumma juttu miten asioilla on omat hetkensä. Nyt tuli sitten hirveän synkkien eteisen ikkunapuitteiden vuoro.
Useamman kerran on tullut huokailtua niiden tummuutta mutta vasta tänään oli maalauspäivä. No, jos olisi ollut poutaa, niin pihallakin olisi ollut paljon keskeneräistä puuhaa, joten aina kai pitää myös kelin ja inspiraation kohdata.

Tumma pinta ei niin vain vaalenekaan. Maalia tarvitaan useampi kerros. Ensimmäinen kerros näytti siltä kuin joku olisi oksentanut ikkunanpokan päälle mutta ei pidä pienestä hätkähtää. Nyt kehyksen vaaletessa, alkaa keltainen seinä näyttämään ehkä hivenen liian vaalealta. Samalla herää kysymys, olisiko valkoinen pitänytkin sävyttää hieman harmaaseen(olisi) mutta kun lattia on vasta maalattu kerran, ja tulee tummenemaan vielä asteen verran, niin ei voi vielä tietää miltä kokonaisuus tulee näyttämään..Liian monta liikkuvaa osaa.

Ikkunat ovat vanhat jouletuplat, joten tulee olemaan mielenkiintoista avata ja maalata ne sisäpuolelta. Yksi ikkuna on vielä halki, joten olettaisin että joudumme myös lasiliikkeen puheille. Mutta pihalla kukat saavat vettä itsekseen ja sisälläkin taas yksi pieni homma edistyy, joten on tässäkin kelissä puolensa.

jk. parasta/pahinta tässä on, että nyt pitää pestä ikkunatkin, samalla kun ovat auki ja eteinen muutenkin tyhjennetty

Kultaista sen olla pitää

Hehee, jaloissa pyörinyt vanha, ruma, likainen ja tarpeeton peilikaappi oli lähdössä kaatopaikalle. Viime hetkellä hamsterius iski taas ja tuli se tuiki tavallinen "no jos tästä kuitenkin vielä tekisi ihan käyttöesineen". Ei muuta kuin kauppaan ja sieltä kultamaalispraypullo ostoskoriin. Johtuen siis siitä, että peilikaapin vetimet olivat kultaiset.
Tarkoitus oli sutaista kaappi ihan itse mutta kun naapurin "hieman" parempi maalari hahmoitti tehtävän, päätti hän ottaa kaapin parempiin käsiin ja suhauttaa maalit pintaan ammattilaisen otteella. Hyvä olikin, koska maali osoittautuikin heppoiseksi koristemaaliksi ja vaati hieman puljaamista. Useamman suuttimen ja hermoja kuulemma. Yllättävän hyvä siitä tuli, kuvassa näyttää pronssisemmalta kuin luonnossa mutta tämä varsin kultainen komistus pääsee ihasteltavaksi autotalli/kodinhoito/pyykkihuone/saunarakennus -vessaamme - ja mikä parasta - käyttöön.

IIk mansikoita!

Mansikka kesäkuussa

Viime kesänä mansikkasatomme oli hieman heikonlainen.  Ei sillä, etteikö mansikoita olisi tullut mutta vähänkään pois ollessamme, ne oli jo napattu parempiin suihin. Emme olleet varautuneet mansikkavarkaisiin, joten se söi, joka ehti ensin. Me emme ehtineet.

Tänä kesänä jattelimme kokeilla edes pientä suojaa. Kitkemisessäkään ei ole mitään järkeä, jos sato kuitenkin menee siivekkäiden nokkiin. Hieman hallaharsoa tikun päihin ja täydellinen mansikkasuoja oli valmis. Ei ehkä kaikkein esteettisin mutta ainakin testaamisen arvoinen.
Tänään huomasin harson läpi jotain punertavaa - hyvänen aika mansikkahan se siellä kavereineen odotti poimijaansa. On se muuten kumma, mikä ilo ensimmäisestä sadosta tulee. Kasvun ihme, ja vielä se, että siitä saa syödäkseen. Vaikka hieman tuli naureskeltuakin suojarakennelmaamme, ja kitkemisen suhteenkin tuli mietittyä, että onkohan siitä hyötyä, niin tänä kaikki palkittiin monin verroin. Oma maa mansikka. 

Hallaharso mansikkasuoja

Ensimmäiset omat mansikat.

Lisää kukkivia

Viikko pois kotoa ja pihalla ehtii tapahtumaan vaikka mitä. Ensimmäisenä sitä huomaa kiertävänsä pihaa ja tarkistavansa, mikä on puhjennut kukkaan, ja josko joku toinen vielä jaksaa kukkia. Huomasin heti, että palavarakkaus oli tuplautunut kasvupaikassaan viime vuodesta. Ei sitä vieläkään mitään puskaa ole mutta väritykseltään se erottuu vihrästä niin hienosti, että toivon sen vain lisääntyvän.

Myös tähän asti pelkästään risukkoiselta näyttävä mysteeripuumme kukkii. Äärinmäisen kauniisti. Melkeinpä hävettää, että kevätinnostuksessamme siitä oli lähdössä leikkuuseen useampikin oksa, melkein koko puu, ja nyt siinä on todella kauniit kukat. Vielä pitää tunnistaa puu.

Ja mikä parasta. Tänään käytiin taas kaatopaikalla. En olisi koskaan arvannut kuinka onnelliseksi ihminen voi tulla kaatopaikalla käymisestä. Voi sitä iloa kun näkee kuitista, että 280 kiloa turhaa roskaa on siirtynyt kotinurkista paremmille sijoituspaikoille. Siitä ilosta jo vähän maksaakin.