lauantai 3. joulukuuta 2011

Tunnustuksen iloa


Tovi on jo päässyt viereähtämään siitä kun pääsimme Kikkiksen tunnustuslistalle mutta vaikka vastaaminen on kestänyt, Fantastic Project -tunnustuksen saaminen oli erittäin mieltä lämmittävää sekä ilahduttavaa! Nyt pitää siis kertoa viisi omituista ominaisuuttaan..

Nyt pitäisi enää valita niistä kaikista hassuista ominaisuuksista vain viisi... ;)

1. Boheemius..? Eräs ystäväni kutsui minua edelliskesänä boheemiksi, eikä välttämättä sanan kaikkein positiivisimmassa merkityksessä. Samoin viikko sitten käydyissä keskusteluissa, sama sana taisi tulla esiin. Itse olen myös määritellyt, että "kyllä, saattaa olla, että me kumpikin olemme tietyllä tavalla vähän
sellaisia "luonnonlapsia". Meillä siis kotona asiat voivat olla, ja usein ovatkin "ihanasti rempallaan". Aina se ei ole ihanaa, eikä koko aikaa kaikki voi olla rempallaan mutta kaipa sitä sitten on hieman keskivertoa "epäjärjestelmällisempi". Itse kyllä koen, että olemme pikemminkin erittäin tavallisia.. :) 

2. Eriparisukat. Se aika on jo mennyt ohi, jolloin sukkien pitää ehdottomasti olla samaa paria. Kunhan ne ovat samaa väriä, niin sekin on jo hyvä. Eikä kotona villasukkienkaan tarvitse olla samaa väriä. Joskus voi pitää huvinkin vuoksi eripari villasukkia, pienen ihmisen pieni anarkia.

3. Istun enenevissä määrin tuolilla esim. risti-istunnassa ja olin ilahtunut kun luin, että muutkin tekevät niin. Hassua on, että iän myötä tämä tyyli on vain lisääntynyt, ei vähentynyt niin kuin voisi toiveikkaasti kuvitella. Ehkä se johtuu siitä, että tuolien korkeus on tehty standardin mukaan ja koska sukumme naisista moni alittaa nämä pituusstandardit, joudumme vuosikausia istumaan meille hankalasti mitotetuissa tuoleissa.

4.  Seisaaltaan syöjä. Sortuisin useinkin vain "äkkiä jotain haukkaamiseen" ja  seisaaltani syömiseen, jos en keskittyisi hidastamaan ja pöydän ääressä istumiseen. Ei ole temppu eikä mikään seistä keittiössä lautanen toisessa kädessä ja haarukka toisessa kädessä ja aterioida, vaikka pöytä olisi puolen metrin päässä. Enkä ole edes itse huomannut kun kuulemma teen sitä myös flamingomaisesti yhdellä jalalla seisten... 

5. Taidan olla innostuja. Vaikka välillä tuntuu, että energia ei meinaa riittää ja mistään ei tule mitään, niin pohjimmiltani taidan kuitenkin olla sekä ihmisistä, että asioista innostuja. Innostuessani voin estottomasti ehdottaa niihin osallistumista myös muille ihmisille, koska niinä hetkinä luulen, että koko muukin maailma aina välittömästi innostuu kaikesta. Onneksi osa maailmasta innostuukin. 

Tunnustuksia on ihana päästä itsekin antamaan. Haluaisin siis laittaa tämän eteen päin ja antaa tunnustuksen: 

Terveisiä perheestä (erityisesti yläkerran saunatilalle)
Sihistin  (joka aina jaksaa neuvoa myös muita)

3 kommenttia:

  1. Hups. Kiitos! Onpa vaikea tehtävä... mistä sitä itse tietää, mitkä tavat on outoja ja mitkä normaaleja?

    VastaaPoista
  2. Sepäs se! Munkin piti käydä oikein kurkkaamassa, että mitä ihmettä muut ovat oikein kirjoittaneet. :)

    VastaaPoista
  3. Mutsos zazas!

    Innostuminen on IHANAA! Ja sitä paitsi, kuten olemme saaneet huomata, innostujat tuntuvat olevan innistuvia vielä yli 8kymppisinä ja virtaa vaan riittää! Yrjö ja Erkki sydämissämme! Niin ja Uusinta uutta 2–4-vuotiaden keskuudessa on eripari hansikkaat. Mielellään jopa niin, että toisessa kädessä on lapanen ja toisessa sormikas. Suosittelemme!

    Kiitos tästäkin!

    VastaaPoista