keskiviikko 16. maaliskuuta 2011

Ristiriitainen pihakaveri


Älkää huoliko, kyllä tänne on tulossa vielä remonttitarinaakin, ja rutkasti, mutta sitä ennen pari riviä uudesta pihakaverista. Kaikkihan on meille uutta. Mitä kasvaa, tai ei kasva, missäkin, mistä aurinko paistaa ja mikä osa on varjossa mihinkin aikaan päivää. Sama homma lintujen kanssa. Etenkin kun niitä ei tunnista. Tai kyllähän talitintin tunnistaa mutta noloudekseni joudun tunnustamaan, että esim. närhi ja tikli jäivät tunnistamatta. Nyt toki tiedän kyseiset lajit.
Ja hyvinkin olen tunnistanut tämän uusimman tuttavuutemme oravaksi. Elämme uuden tuttavuuden kanssa hieman ristiriitaisia päiviä. Mielestäni oravankin toki tarvitsee saada ruokansa mutta en pidä sen ahmattimaisesta tavasta ryöstää talipalloja tai tyhjentää koko lautaa, niin ettei kenellekään muulle jää mitään. Orava myös "suunnilleen" muistaa minne kätkönsä perustaa mutta ei välttämättä löydä niitä kaikkia uudelleen. Tämä sankari ei myöskään pienestä hätkähdä. Töihin lähtiessäni aamulla sanoin  pihalla"Ollille", että voisiko mennä välillä muualle, että muillekin jäisi syötävää - tyyppi ei liikahtanutkaan vaan tuijottaa napitti tiukasti takaisin - samaan aikaan kun suu puputti pähkinää minkä kerkisi. Katsotaan..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti