tiistai 29. heinäkuuta 2014

Haasteeseen vastaa hän!

Olipa mukava saada haaste pitkästä aikaa, kiitos! Siksikin, että olen jumissa näppäimistön ja kirjoittamisen kanssa, niin haaste ainakin antaa raamit minkä sisään naputtaa.Talviveräjältä tullut  haaste menee siis näin:

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää täydentää 11 haastajan aloittamaa lausetta.
3. Haastetun pitää keksiä 11 lauseen alkua uusille haastetuille.
4. Sitten tulee valita 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun tulee kertoa kenet olet haastanut.

Aloitetaan tuolla ensimmäisellä eli itsestäni yksitoista asiaa:

1. Minulla on paksu, melko karhea tukka. Vanha ystäväni juuri halusi kokeilla "vielä se on yhtä karhea kuin aiemmin." Oli se.
2. Tykkään venytellä mutta en tee sitä tarpeeksi usein.
3. Käyn läpi välillä maailmantuskaa. Ukraina, Gaza, Syyria.. Maailma on niin hullu.
4. Olen syönyt tänä kesänä paljon herneitä. Ja nyt siis todellakin tarkoitan paljon.
5. Mielestäni on vaikea yhtäkkiä kirjoittaa 11 asiaa itsestäni.
6. Silmäni ovat vihreät.
7. Minulla on kuorma-autokortti.
8. En ole leiponut pitkään aikaan. En edes muista milloin leivoin viimeksi.
9. Mietin parhaillaan, että mistäköhän löydän 11. bloggaajaa joilla on alle 200 lukijaa..
10. Turhaudun joskus osaamattomuuteeni. Luulen, että kaikkien taitojen pitäisi vain tupsahtaa taivaasta ja asioiden pitäisi onnistua.
11.  En osaa laulaa. Oikeasti. Kaikki eivät vain osaa.




No sitten seuraavaksi jatkan lauseita, joita minulle annettiin:

1. Persoonallisuuttani parhaiten kuvaa...tietynlainen värikkyys.
2. Koulussa olin...sosiaalinen.
3. Kauneinta mitä minusta/minulle on sanottu: että olen hyvä ihminen.
4. Bravuurini keittiössä... on tomaattipohjainen linssikeitto ja huolella tehdyt pastat.
5. Ikävöin...ihnmisiä.
6. Taito, jonka haluan oppia...tanssimaan flamencoa.
7. Jos olisin eläin, olisin...apina.
8. Parasta kotimaassani...luonto ja kaunis kielemme.
9. Luen...nyt taas vähän enemmän kuin pitkään aikaan. Lomalla luulin ehtiväni lukemaan enemmänkin mutta toisin kävi.
10. En koskaan lähde matkalle ilman...kuvausvälinettä.
11. Kun jään eläkkeelle, aion...olla sama minä kuin aina ennenkin.

Ja haastettuni, tässä teille lauseet jatkettavaksi:

1. Tällä hetkellä minua kiinnostaa...
2. Eikö ole erikoista, että...
3. Joskus tulee mieleen, että olisiko sittenkin pitänyt...
4. En ole vielä koskaan blogissani kertonut siitä, että...
5. Tässä kesässä parasta oli...
6. Toivon, että lähitulevaisuudessa..
7. Olen ollut erityisen yllättynyt siitä, että...
8. Jos vain mahdollista niin..
9. Uskon vahvasti, että...
10. Haluaisin kertoa kaikille ihmisille...
11. Satuin nyt vain sattumalta ajattelemaan...


11 jatkolausetta oli helppo keksiä - kaikki muu olikin kesäisen tahmeaa.. :D   Mielelläni myös kuulen piipahtelijoiden ja lukijoiden vastauksia näihin lauseisiin tai kertokaa te 11 asiaa itsestänne kommenttikenttään! (haastettavat blogit ovat hakusessa mutta katsotaan, josko löydän niitä)

keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

Peruslomaa

Lohjalaista kesäistä iltamaisemaa.
Harjulla on kesälomailtu. Tänä vuonna se on tarkoittanut sitä muodikasta "kotoilua". Joku voisi kutsua sitä myös työleireilyksi mutta viikot ovat olleet niin sirpalemaisia kaikkine pikku menoineen, että se mitä ollaan saatu aikaiseksi on ollut hyvin vähäistä. Toisaalta, eiköhän lomalla saa myös lomailla. Pian se HullunMyllynPyörä - jota työksikin kutsutaan, alkaa taas pyöriä omaa pyörryttävää vauhtiaan.
Mutta nurmikko on ajettu, puuhommia tehty, kesäkalusteet vihdoin pesty ja kesäkirjaakin luettu viisi ensimmäistä sivua.

Piha-altaasta iloa helteellä nelijalkaiselle.

Virvelöitykin on mutta kovin osaavat kalat piiloutua.