torstai 5. maaliskuuta 2015

Tavaraa, tavaraa...tavaraa..

Suuressa varastossa on puolensa - ja puolensa. Myös keskeneräisessä talossa elämisessä on puolensa - ja puolensa. Kun kaikki on vähän sinne päin, ei tavaroillakaan ole paikkojaan, vaan niitä säilötään sinne sun tänne. Aina tulevaisuudessa siintää suunnitelma, että "niitä sitten katsotaan kun päätetään ensin mitä minnekin tulee." Mikä toisinaan tuntuu olevan synonyymi ajankohdalle ei milloinkaan.
Tavaraa on kuitenkin kertynyt ja varma keväänmerkki on, että nyt siitä on pakko päästä eroon. Olen jo tunkenut nettiin osan kirppareille mutta meneehän siinä aikansa, että kysyntä ja tarjonta kohtaa. En myöskään intoile postitusten perään, niin yritän kierrättää mahdollisimman paljon ihan kotikunnan alueella mutta hidastahan se on ja kun inspiraatio iskee, kaikenhan olisi tapahduttava heti. Tänään sentään lähti viisitoista lautasta sekä punainen sohva nuorisotalolle aktiivisempaan käyttöön. Työpaikalle lähti myös laseja ja Mad men -henkinen cooleri.
Illalla on (taas) työlistalla varastorakennuksemme organisointi ja siivous. On siis kevät!

3 kommenttia:

  1. Täällähän on selvästi kevättä mielessä;)
    Hyvä juttu oli tuo jäälyhtyjenkin tekeminen;)
    Mukavaa maaliskuuta!

    VastaaPoista
  2. Kiitos samoin! Kyllä täällä kovasti ollaan jo keskellä kevättä. :) Se jotenkin aina yllättää, vaikka kuinka olisi kalenteri seinällä ja silmät auki. Aina tulee jotenkin kiire ja hätä - kaikkea pitäisi tehdä ennen kuin kelit ovat kauneimmillaan. Mutta kyllähän tästä ajasta myös nauttii.

    VastaaPoista
  3. Eikö ole vaikeaa luopua jostain, mikä ei ole vielä kerinnyt osoittaa olevansa tarpeeton? Minulla on nyt hyvä mittari siinä, että me muutimme tänne melkein viisi vuotta sitten. Jos jotain vaatetta tai tavaraa ei ole tarvittu koko täälläoloaikana, sen on syytä kadota kokonaan. :D

    VastaaPoista