sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Uudet pepunaluset saunojille

Kevätmessuilla törmäsimme Lapuan Kankureiden osastoon ja eipä siinä kauaa mennyt kun tuli retkahdettua myös messutarjouksiin. Hyvä niin, koska samalla tuli ostettua  yksi syntymäpäivälahja ja pari joululahjaa(!).
Omaan saunaan löytyi tuo ylimpänä pitkä laudeliina ja neljä eri väristä peflettiä. Laudeliina on hieman "ei niin keväinen" mutta tykkään noista vahvoista väreistä ja raidat ovat todella kauniit. Pefleteissä sentään on mukavat keväiset värit ja ajattelin, että vierassaunojilla olisi helpompi erottaa mikä on kenenkin, kun eri värisiä. Erityisen hyvä mieli Lapuan Kankureiden osastolla jäi palvelusta. Samalla jäi ajatuksiin kytemään, että voisi myöhemminkin tehdä ostoksia heidän liikkeissään. Lapualla on kuulemma heinäkuussa vielä isot alennuspäivät. Suomalaista materiaalia ja käsityötä on mukava ostaa itselle ja antaa lahjaksi.

Kannattaa kurkata myös verkkokauppaan nyt 50% aletarjouksia täällä

2 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Kujeen kommentti sai minut pohtimaan, että kuinka itsestään selvänä pitää jonkun tuotteen valmistamista jossakin. Olin vain ajatellut, että "totta kai Lapuan Kankureiden tuotteet tehdään Lapualla" mutta osa heidän villatuotteistaan tehdään Lativassa. Näin ainakin nettisivuilla todetaan: "Lapuan Kankureiden pellavatuotteilla on Avainlipputunnus, koska kudomme pellavatekstiilimme kutomossamme Lapualla. Hyödynnämme suvun lähes satavuotista villaosaamista myös osaomistamassamme kutomossa Liettuassa. Osan villatuotteista valmistamme täysin Lapuan kutomossa."

    VastaaPoista