Joskus minua häiritsee olla kädetön. Ei usein, mutta toisinaan. Kun kerran ei ole siunattu kädentaidoilla, niin ei ole. Toki siinäkin voi kehittyä mutta ei minusta koskaan mitään seinänlevyttäjää tule. Tämä alustuksena siihen, että joskus haluaisi auttaa ja tehdä. Tarttua hommiin ja pistää hihat heilumaan. Jos ei osaa, niin joutuu toimimaan kannustusjoukkoina. Sekin on tärkeä rooli mutta vaatii myös kysynnän ja tarjonnan kohtaamista. Tänään se onneksi kohtasi. Taas pieni suuri askel nurkkausta eteen päin. Sekä kuvaaja, että laatoittaja tosin pohtivat, että "miksi tätä piti vetkutella näin kauan." Sen kun tietäisi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti