keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

Retkahdus puutarhakirjoihin

Olen suuri kirjastofani. Olen tullut siihen tulokseen, että on aivan turha ostaa itselleen kirjoja, jotka saa ilmaiseksi lainattua. Säästyy varastoimisen vaiva ja kirjastoista saa vielä usein oikein hyvää ja ystävällistä palvelua. En siis suosi kirjojen ostamista, vaikka mielelläni muuten suomalaisia kirjallisuuspiirejä tukisinkin.
Aina pitää olla myös poikkeus, jos on sääntökin. Puutarja- ja runokirjoja voi hankkia aina. Niitähän tarvitsee käsikirjastoksi, eikä koskaan tietä milloin tarvitsee inspiroivaa puutarhavinkkiä tai runollista hetkeä arkeensa.
Tällä kertaa retkahdin Sinikka Piipon Suomalaiset Marjat (22,18 e) kirjaan. Olen kuullut paljon hyvää Sinikka Piiposta, joten odotukset ovat korkealla. Toiseksi heräteostokseksi valitsin Pihan ja Puutarhan pikkujättiläisen(17,27 e). Yli 600 sivuinen teos houkutteli paksuudellaan ja sadepäivinä on mukava lueskella, miten olisi pitänyt suunnitella, ennen kuin lähti tekemään.

Linkki: Sinikka Piippo 

"Kirjassa esitellään 33 Suomessa kasvavaa marjasukua, sekä viljeltyjä että luonnonvaraisia lajeja.
Teoksesta löytyy mm. marjojen viljelyn ja käytön historia Suomessa, käyttöohjeet sekä ainutkertaisen tarkat tiedot marjojen sisältämistä ainesosista ja niiden terveysvaikutuksista.
Erinomainen tieto- ja hakuteos jokaiselle terveydestään kiinnostuneelle sekä luontaisterveyden ja terveydenhoidon piirissä työskentelevälle."


2 kommenttia:

  1. Mulle on parina viime vuotena tullut kompastuskiveksi kirjastojen poistomyynnit. Pääkirjastolla on ihan divarihinnat, sieltä en osta. Sitten täällä liitoskunnan alueen kirjastoissa hinnat on 10 senttiä tai korkeintaan pari euroa. No sieltä on tullut kotiutettua erityisesti lastenkirjoja, sikäli mikäli kuvitus ja/tai teksti on korkealaatuista. Nyt huomaan, että niitä on liikaa, muta kun muuten ne olis menneet tuhottaviksi -ihan totta. Ei o helppoa.

    VastaaPoista
  2. Ei ole helppoa ei! Kirjastojen melkein puoli-ilmaiset poistomyynnit ovat kyllä todellinen ansa :) Itsekin muutaman löydön olen noista tehnyt. Pitäisi vaan pysyä tiukkana ja päättää, että kaiken tarvittavan voi lainata. :)

    VastaaPoista