tiistai 22. toukokuuta 2012

Valkeus on valttia

Ahkera kitkijä.
Kaikki täällä vähänkään piipahtaneet ovat havainneet, ettei tämä mikään muotiblogi ole, eikä trendeistäkään  ole tietoa mutta kun tänään puutarhuritar vaihtoi kesäkuosiin niin pakkohan se on jo kuvan kanssa jakaa.Valkeus on valttia!
 Suosittelen muuten kaikille puutarhahatun hankkimista. Mitä isompi, sen parempi. Ulkonäöstä kannattaa tinkiä vilpoisuuden hyväksi. Mikäli saa molemmat, aina parempi. Oma hattuni tarttui mukaan aikoinaan KapVerden reissulta,  pienessä pakkoraossa, enkä ikinä voinut kuvitella, että siitä tulee oikein käyttövaate mutta näinpä vaan, muutaman vuoden päästä, sitä pyöritään pitkin pihaa valkoisessa hellehatussa. Valkoiset vaatteet ovat muutenkin aivan ihana pihatöissä, paitsi..  - Mutta täytyyhän vaatteita pestä muutenkin ja kun muutaman kerran huhkii tummemmassa vaateparrassa paahteessa, niin valkeat työvaatteet alkavat kummasti kiinnostaa. Ja rakkaast ystävät - laittakaahan suojakertoimia ihollenne kun puuhastelette ulkoilmassa. Terve ja kaunis päivetys tarttuu kyllä mutta palaneesta ihosta voi saada vuosikausiksi ikäviä ja vaarallisiakin vaurioita.
ps. Viljelylaatikoilta kuuluu ihan hyvää. Taimenalkuja pilkistää ja retiisi näyttää oikein innostuneen.
Retiisi on jo hyvässä vauhdissa.

4 kommenttia:

  1. Ihanat kuvat!
    Puutarhuritar välillä vaaka-asennossa vihreyden keskellä. Tosin pikaseen, koska työväline on kädessä.
    Teillä jo retiisit kurkottelevat taivaalle, meillä ovat vielä siemenpussissa. Missä ne pussit oikein olivatkaan?!

    VastaaPoista
  2. Tämä oli pakko jakaa, koska joka kevät käy niin, että mieli on jo pitkällä keväässä mutta vaatteet kulkevat päällä jotenkin hieman jälkijunassa, ja eräänä päivänä sitten huomaankin kitkevänä helteessä pitkähihaisessa hupparissa ja tummissa puuhasteluhousuissa. Mutta nyt tuli jo vaihdettua kevyempään ennen juhannusta! :)
    Retiisit ovat tosiaa todella pontevia. Pian saa tehdä uusintakylvön. Voin myös paljastaa että minulla on vielä edellisvuotisiakin siemeniä..jossain.: :D

    VastaaPoista
  3. Hieno ajatus pukeutua valkoiseen puutarhapuuhissa, sehän juhlistaa hienosti tätä valoisaa kesän aikaa. Ja tuo kitkemisasentosi on todella selkäystävällinen ;)

    Mullakin on noita pakkorakohellehattuja, täytyykin ottaa sieltä joku komea käyttöön, heh.

    VastaaPoista
  4. Pitäähän sitä nyt kehoaan huoltaa, että jaksaa pitää huolta pihasta ja puutarhasta. :D
    Ehkä pitäisikin järjestää joku "Pakkorakohellehattu"-kisa? Hienointahan on tietysti kun siihen vielä kiinnittää oman puutarhansa kukan koristeeksi. :)

    VastaaPoista