perjantai 14. tammikuuta 2011

"No miltä ne lumityöt nyt sitten maistuvat?"

 Kun on aikeissa hankkia vanhaa omakotitaloa, kaikki varoittavat työmäärästä. Kaikki liikenevä vapaa-aika menee talon korjaamiseen, eikä riitäkään. Myös talon ympäristö, lumineen ja rikkaruohoineen on hoidettava. Ja sitten siinä on pulassa, koska on tottunut helppoon kerrostaloasumiseen, jossa pihat on kolattu ja asfaltti harjattu.
Talvi on kieltämättä ollut luminen. Erityisesti työkaupungissamme Helsingissä. Sen sijaan kotipihamme on päässyt vähemmällä. Tilastollisesta erosta en tiedä mutta jo silmämäärällisesti on pystynyt toteamaan, että olemme kasvattaneet Harjun kupeessa pienemmät kinokset.

Päälumityöntekijä kommentoi ensimmäisen kuukauden kokemuksen jälkeen lumitöistä seuraavaa:
 " No ei se nyt niin paha ole ollut. Saahan siinä happea samalla ja tulee oltua ulkona. Välillä on kyllä miettinyt, että mihin sitä lunta sitten laittaa, jos sitä tulee enemmän mutta kun sitä kolaa heti lumisateen jälkeen niin se on vielä kevyttä ja pääsee vähemmällä. "
Entinen kerrostaloasuja on siis sopeutunut uuteen rooliinsa ja lisääntyneeseen työmääräänsä hyvin. Itsekin kiinnostuneena odotin, että joko on alkanut kypsyttää mutta meillä nämä lumityöt otetaan(vielä) ilmeisen rennolla asenteella.
Melkein hävettää, että tämän kirjoittaja on ollut lumitöissä vasta pari kertaa mutta puolustaudun töiden organisoinnilla. Kun toinen tekee lumitöitä, tekee toinen ruokaa ja lämmittää taloa. Jos kummatkin ovat lumitöissä, on toki tuloksena nopeammin puhdas piha mutta  sen jälkeen nälkäisinä palelevat asukkaat.  Tosin hellan ääressä häärääjä menettää kuntoilupuolen - olisi ehkä siis syytä välillä vaihdella työtehtäviä..?

3 kommenttia:

  1. Olipas kiva löytää blogi, jollaista olen jonkin aikaa jo etsinytkin rintamamiestalon remontoinnista. Saatan ryhtyä ihan vakilukiaksi, kun itsekin juuri joulukuun alusta ostin poikaystävän kanssa vuoden -52 rintamamiestalon ja remonttia on tiedossa. Tsemppiä teille remontointiin ja toivottavasti jaksatte päivittää mielenkiintoista tekstiä siinä ohella! :)
    -Sannah

    VastaaPoista
  2. Hei Sannah, kiva kun löysit! :) Ja tule ihmeessä tännekin kertomaan omat kotinne remontoinnin edistymisestä - ja Onnea uuteen Kotiin! :)

    VastaaPoista
  3. Kun mä asuin isän ja äidin kanssa ihan mikälie paritaloyhtiössä, niin MÄ tein aina lumityöt (myös laiskojen naapureiden), "koska sä oot kuitenkin ekana kotona".

    VastaaPoista