perjantai 27. huhtikuuta 2012

Pihaa järjestykseen

Pikku hiljaa hitaasti kaikki muuttuu vähän keväisemmäksi ja päivästä tulee vietettyä yhä useampi tunti ulkona. Vaikka vielä on hieman epävakaista, pönttöuunien lämmittämisen on saanut lopettaa lähes kokonaan. Tumma vesikatto imee itseensä päivän lämpöä.
Kasveissa on huomattavissa kevään selkeä eteneminen. Sireeneissä ja marjapensaissa on silmut, tulppaanit ovat tulleet hyvää vauhtia ylös mullan alta  ja krokukset ovat jo melkein lakastumassa kukintansa jälkeen. Sinivuokoista on ollut niin paljon iloa, että olen yrittänyt raivata niille jopa vähän enemmän kasvutilaa. Ensi keväänä sen vasta näkee olenko onnistunut luomaan kelvollista levittäytymisareenaa.
Seinusta sovittelun alla.
Pihallamme ei tehdä ihmeellisyyksiä tänä kesänä. Perushuoltoa ja -hoitoa. Siinä on  meille ihmeellisyyttä aivan tarpeeksi.
Isoin juttu taitaa olla kasvimaan paikan vaihtaminen. Mietimme sitä jo viime vuonna mutta kevät oli jo niin pitkällä, eikä piha ollut meille vielä tuttu, niin tuntui helpomalta tehdä se vain entiseen paikkaansa. Nyt siirto on kuitenkin edessä ja tänä vuonna kokeilemme myös viljelylaatikoita.
Viljelyksiä lienee hieman helpompi suojata laatikoissa ja , niiden kitkeminen voi olla hieman kätevämpää. Itseasiassa tuleva sijainti iltalämpöä hohkaavan seinustan vieressä saattaa toivon mukaan osoittautua onnistuneeksi. Kokeilemalla se selviää. Huomenna lisää multaa, maantasoittelua ja laatikoiden asettelua niin alkaisi olla jonkinlaiset mahdollisuudet taas omavaraiseen salaattituotantoon, jos ei muuta.

2 kommenttia:

  1. Lavakauluksiin päädyin minäkin. Olen niitä nyt tilannut. Mutta ilmoittivat, että niitä saa odottaa vielä pari viikkoa. Hyvää, jaksaa odottaa.
    Aion tilata myös puhdasta multaa. Edellisen vihannespenkin multa tuli jostakin lähipellolta. Loppukesästä sitten en voinut välttyä huomaamasta, mistä pellolta - kaalipellon pohjaa. Sieltä kuoriutui valtava armeija kaaliperhosia.

    VastaaPoista
  2. Eikä kannata hätäilläkään. Tänä vuonna olen itse aikaisemmin liikkeellä kuin viime vuonna mutta pelkäänpä myös, että kylmiä öitä on vielä tulossa, ja olisi ikävä palelluttaa taimet tai tulevat sadot liiallisella innokkuudella. :)

    VastaaPoista