lauantai 30. heinäkuuta 2011

Tässä välissä terassia

Talon ja pihan kanssa touhutessa täytyisi yhä useammin - oikeastaan aina - vain muistaa, että kaikella on aikansa ja paikkansa. Aina on jotain tekemättä ja aina olisi pitänyt jotain tehdä jo aiemmin, eri tavalla tai ei ollenkaan mutta näiden seikkojen sijaan pitäisi kiinnittää huomiota kaikkiin niihin pieniin asioihin, jotka kuitetenkin askel askeleelta tulee tehtyä.
Hiottua ja hiomatonta lautaa.
Tällä kertaa saimme pienen terassimme laudoituksen ja rappuset öljyttyä. Ei mikään iso homma. Pieni hionta ja öljy pintaan mutta sopivaa hetkeä tai päivää tuli odotettua pitkään. Toisaalta, suurin osa keväästä terassi toimi purkujätteen säilytyslaiturina, joten siinä vaiheessa ei ollutkaan mitään mieltä yrittää päästä käsiksi laudoitukseen.
Öljyäminen saattoi olla näille laudoille ensimmäinen kerta, niin ahnaasti ne sitä imivät. Alkuperäinen laskelma ei riittänyt mihinkään vaan öljyä piti lähteä hakemaan lisää. Sävytyksen kanssa kävin niin kuin aina käy, jos kauppaan mennessä ei tiedä mitä on tekemässä. Valitsimme sävyksi harmaan mutta ehkäpä vaaleampi olisi ollut parempi. Oli miten oli, kumpikin meistä on tyytyväinen. Ensi vuonna uudestaan. Nyt on kuitenkin laudat suojattu tältä vuodelta. Yksi rasti listassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti