tiistai 21. helmikuuta 2012

Sisäpintojen kanssa jatketaan

Kylpyhuoneen ovi sisäpuolelta.
Pienen tauon jälkeen alkaa taas sisällä puuhastelu. Johan tässä onkin ollut vähemmän pölyistä muutamia viikkoja. Nyt olisi hyvä aika saada raput ja ns. välieteinen kuntoon, ja ehkäpä myös saada uusi lattia kylmäeteiseemme.
Maalien valitseminen on vaikeaa kun kaikki on kesken. Kun samaan aikaan miettii seinää, kattoa ja rappusia, tuntuu vaikealta keskittyä. Yhdessä pinnassa on paneelia, yhdessä rappausta, toisessa taas levyä ja kaikki ovat sävyltään erilaisia. Jostakin pitää taas jatkaa, joten tehdään päätös rappusten kanssa, ja jatketaan siitä sitten oviin ja seiniin. Täysin nurinkurisessa tärkeysjärjestyksessä mutta käyhän se näinkin!
Kylpyhuoneen sisäovi saa jäädä hiotuksi. Alta paljastunut sininen väri on mielestäni kaunis, eikä haittaa vaikka pinta onkin vähän rosoinen.

6 kommenttia:

  1. Upea ovi! Ei ollenkaan paha olisi ottaa ovesta sävykarttaa muihinkin tiloihin...
    Jos aloittaa vaaleilla sävyillä, niin on ainakin pohja, mihin voi vaikka myöhemmin lisäillä tehostevärejä. Vaikka ainahan sitä toivoo kerralla valmista, vanhan talon kanssa kun ei työt lopu...

    T. Nimimerkillä samojen asioiden kanssa painiskellut

    Näitä sun remppakuvia on niin ihana katsella. Eilen auringon paistaessa (juu meillä oli se jossain muualla päin Suomea :) alkoi niin taas kutkutella pääsy Taloon Maalle ja suunnittelut pikkurempoista vilisee jo korvien välissä. Pikkukylppärin pinnat olisi meilläkin tarkoitus uusia siellä ja yläkerran katto, ja portaat ja niiden seinät... Nurkka kerrallaan kuntoon. Vai mitä? :D

    VastaaPoista
  2. Minna, sitä joskus luulee, että kaikki käy, kuin huiskista vaan, kunnes sitten aloittaa niiden 10 pienen homman kanssa yhtäaikaa. :) Tuo aurinko onkin vaarallinen, koska se ikävästi korostaa niitä osia talosta jotka ovat "hieman" kesken.
    Edellisessä kodissani seinät olivatkin vaalean harmaat ja tauluilla tai valokuvilla saa kyllä ilmettä halutessaan. Tehosteseiniäkin voi sitten syksyn tullen maalata vaikka jälkeenkin päin kun inspiraatio yhtäkkiä iskee.
    Ei muuta kuin tekemisen iloa! ;)

    VastaaPoista
  3. Hyvä ovi. Ei tarvi tehdä sille mitään!

    VastaaPoista
  4. Ovi on mahdottoman kaunis! Ja antaa sen auringon paistaa, on sitä odotettukin!!!! Meillä odottaa hirvittävä pölymäärä vintillä, kun rakennusaikainen hiekka- ym pöly on päässyt myös sinne. Kunhan pääsemme muuttosiivoamaan, alkaa siivouksemme vintiltä. Aurinko paljastaa KAIKEN sen hirveyden, mutta ei haittaa! Nyt nautitaan auringonsäteistä!!!!

    VastaaPoista
  5. Aivan i-ha-na ovi :-). Kannattaisikohan kuitenkin vaikka lakata tai käsitellä edes jollain suoja-aineella? Tuli vain mieleen, että saattaa ajan kuluessa alkaa kasvaa jotain "sientä", kun on kuitenkin kostea tila .. ei millään pahalla :-).

    VastaaPoista
  6. Jaana, kiitos ja tosiaan, tänäänkin oli niin ihanan aurinkoinen päivä, että olis voinut vain tanssahdella ympäriinsä. :)
    Anonyymi, olet täysin oikeasssa ja lakka siihen olisi pitänyt jo laittaa aikoja sitten. Tehtävälistan kärkipäässä. :)

    VastaaPoista