tiistai 1. lokakuuta 2013

Maalia, maalia

Kaksilla tikkailla.
Hyvänen aika, meillä on uusi maalipinta yhdessä seinässä ja katossa, eikä täällä ole yhtään hehkutettu sitä! Se on kuitenkin aina sellainen elämänlaadullinen parannus, mistä jaksaa innostua pitkään. Välieteisen katto oli jäänyt maalaamatta, samoin yksi paikatuista seinistä - ja nyt tuli se hetki. Toinen kaiveli pelit ja rensselit esiin, toinen teki varsinaisen työsuorituksen. Kumpaankin menee keskimääräisesti yhtä pitkä aika. Tosin maalaaminen on yleensä hauskempaa mutta kumpikin osa pitää tehdä.
Vaaleaa maalia löytyi varastosta isohko pöntöllinen. "Joo, tää on varmaan ihan hyvää, vedetään tätä." Kun pitää vain saada valmista ja puhdasta pintaa, on iloinen, että on onnistunut haalimaan sitä sun tätä. Sitten joskus myöhemmin käydä kaupasta valitsemassa sen täydellisen värin, kun sellainen tarve tai olo tulee.
Maalin kuivuttua siirtyi myös kaappi. Kylmäeteisessä pitkään "toistaiseksi" ollut vaate/kenkäkaappi tuli sisäpuolelle. Talviaikaan on huomattavasti mukavampi pukea lämpimämmällä puolella ovea ulkovaatteet päälle. Kaappi olisi pitänyt vielä hioa, petsata ja vaihtaa vetimet mutta ei sentään kaikkea yhdellä kertaa.

2 kommenttia:

  1. Meillä iski remonttiähky siinä vaiheessa, kun päästiin muuttamaan sisään. Nyt on puolitoista vuotta asuttu ja vintti + kuisti on edelleen maalaamatta :P

    VastaaPoista
  2. Niin sitä pitää ollakin :) Väliin jotain muuta, ja sitten taas nurkka kerrallaan. :)

    VastaaPoista