torstai 6. syyskuuta 2012

Lisäpuuhaa syksyksi

Nyt se on sitten päätös tehty. Perheestämme puolet osallistuu kunnallisvaaleihin. Päätös oli ja ei ollut vaikea. Koska muutimme tänne toisesta kaupungista, eikä aiempia verkostoja ole, tuntui aluksi hieman liian haasteelliselta lähteä tekemään vaalityötä tyhjästä. Toisaalta, kun on valinnut kotikaupunkinsa tiettyjen asioiden perusteella, haluaa myös olla osallistumassa niiden hienojen asioiden säilyttämiseen. Muista ympyröistä tulleena voi osata katsoa asioita myös eri tavalla, eikä ainakaan tarvitse miettiä, miten asiat aina on tehty tai mikä ei ole koskaan ollut mahdollista, koska tällaista menneisyyden painolastia ei ole.
Joulukuussa muutostamme tulee kaksi vuotta. Se on sisältänyt paljon pitkiä työmatkoja, monta monituista tuntia remonttipähkäilyjä, virheitä ja napakymppejä..mutta paljon myös iloa luonnon lähellä olemisesta ja vuoden ajoista iloitsemista ulkosalla.
Nähtäväksi jää mitä syksy tuo tullessaan.

Linkki vaaliblogiin

6 kommenttia:

  1. Wau, mahtavaa! Paljon onnea syksyn vaaleihin ja voimia hoitaa tulevia mahdollisia tehtäviä. Itse istuin kotikuntani valtuustossa tämän vaalikauden loppuun, päätin pitää tauon kunnallispolitiikassa ja keskittyä lapsiin ja omaan hyvinvointiin.

    VastaaPoista
  2. Itsekin ehdokkuutta ajattelen ja kohta kahden alle 2v lapsen vanhempana mietin, onko läpimenon sattuessa kuinka aikaa vievää tuo puuha? Ei haluaisi kuitenkaan olla puolivaloilla mukana.

    VastaaPoista
  3. Miiku, kiitos, sitä tarvitaan! Ja on tärkeää myös kuunnella itseään, perhekään ei saa kärsiä luottamustöiden vuoksi ja oma hyvinvointi heijastuu myös ympäristöön. Oikein paljon tsemppiä myös sinulle syksyyn!

    Maurilyly, toisaalta myös perheellisten pitäisi pystyä olemaan mukana päättämässä ja vaikuttamassa asioihin. Vaikka läpi ei pääsisikään, niin monet lautakunnnathan tarvitsevat jäseniä, ja osa vaaliehdokkaista on mukana senkin vuoksi, etteivät varsinaisesti halaja valtuustoon vaan ovan kiinnostuneita osallistumaan jaostojen ja lautakuntien työhön, joka on myös tärkeää vaikuttamista mutta saattaa olla hieman vähemmän aikaa vievää kuin varsinainen valtuustotyö. Tsemppiä!

    VastaaPoista
  4. Onnea vaaleihin - harmi kun on "väärä" puolue, muuten äänestäisin sinua ehdottomasti :-)

    VastaaPoista
  5. Kiitos Anonyymi kuitenkin onnentoivotuksista ja melkein äänestä :)

    VastaaPoista