Kotinsa sisustuksen kanssa nyt on turha muutenkaan miettiä mitään muoti- tai trendejuttuja mutta onhan se väistämätöntä, että ympäristö missä elämme, muokkaa myös tapaamme katsoa asioita. Uuvuttavalla asuntoturneella huomasi myös, että kun tarpeeksi monessa asunnossa näki tiettyjä efektejä, tuli nopeasti kyllästys. Enää raita siellä tai toinen tehoste raita tuolla ei tuntunutkaan kiinnostavalta, vaan pikemminkin "siltä samalta kuin kaikkialla muuallakin."
Ohimennen olemme puhuneet, josko jättäisimme raakalautaa näkyviin välieteiseemme ja kaivaisimme lämpimän punaista vanhaa tiilipintaa esiin. Nämähän eivät millään tavalla "kuulu" vanhaan rintamamiestaloon mutta eipä kuulu avotakka tai 90-luvun keittiökään ja silti asumme niiden kanssa. Tuosta tiiliseinästä ja raakalaudasta googlatessani huomasin vain että nämä kyseiset asiat ovat joidenkin mielestä tällä hetkellä "muotia". No. Sen ei silti tarvitse antaa vaikuttaa omaan kokeilunhaluun lannistavasti. Käsittääkseni laastin tai levyn takaisin seinään saaminen ei ole mitenkään ylivoimaista. Enemmän sitten harmittaa jälkeen päin, jos pitää miettiä, että olisi siltikin pitänyt kokeilla miltä se näyttää.
Parolan asemalla on kaivettu esiin tiiliseinää.
Valkoisella verannalla on seinässä raakalautaa.
Myös Ihanassa ainoassa elämässä on tehty näin.
Mielenkiintoista pohdintaa! :D Jännä juttu, olen tullut omalla kohdallani tismalleen samaan johtopäätökseen: Jos kiinnostun, sen on pakko olla jo "out". Siksi olenkin tehnyt jo kauan aikaa sitten linjavedon: En seuraa muotia! :D
VastaaPoistaEipä siitä ole kauaakaan kun ajattelin, että "Tosiaan, vaaleasävyinen koti saattaisi olla kiva ja rauhaisa." Seuraava sisustuslehti hehkutti jo värien ilotulittelua. :D
VastaaPoistaMainiota pohdiskelua, tosiaankin! Eipä taida oikein kukaan olla aina just tasan muodin korkeimmalla aallolla; kun trendit päätyvät lehtien sivuille asti, ne on jo out, ainakin trendsettereiden mielestä. Keitä he ikinä ovatkaan ;)
VastaaPoistaMietin näitä samoja asioita, kun remontoimme vuonna 1933 rakennetun talomme pihaa. Että pitääkö mennä pelkillä perinnekasveilla ja kolkytluvun värimaailmalla, mutta sitten tuumasin, että en halua asua museossa. Elämä on lyhyt, nautitaan täysillä. Ja oma tupa, oma lupa, ja mitä kaikkia niitä onkaan. Niinpä laitettiin valkoisia pikkukivipolkuja ja keltasävyistä liuskekiveä ja ihan rautakaupan timanttituijiakin, eikä ole kukaan vielä aidan viereen henkeään menettänyt, heh. Mukana on myös perinneperennoja ja koivuja ja syreenejä ja vanhoja omenapuita ja sekavihreää nurmikkoa, joten vanhat systeemit on sulautettu uudempiin. Näillä mennään ja hyvältä tuntuu. Sitten kun ei enää tunnu, niin tehdään jotain muuta.
Nautinnollisia suunnitteluhetkiä teille, kaunista jälkeä on tähän asti syntynyt!
Ja mikä sopii yhdelle..ei ehkä sovi toiselle, ja loppujen lopuksi, niin kuin pukeutumisessakin, paljon on kiinni myös raameista. Ei vanhaan rintamamiestaloon sovi välttämättä sama mikä moderniin kerrostaloon. Itseensä pitää luottaa, tai vaikkei luottaisi niin ainakin pitää uskaltaa itse kokeilla ja mokailla; "oma tupa, oma lupa". Ja kaikellahan on myös aikansa ja paikkansa, joten jossakin sen historiankin pitää näkyä. Tämän päivän ja vuosikymmenien. :)
VastaaPoistaNäin juuri, historian kerroksia tässä itse kukin rakentelemme :)
VastaaPoistaTalossa olemme kyllä pitäneet kiinni alkuperäistä kunnioittavissa materiaaleissa, eli muovipohjaisia aineksia ei ole remonteissa käytetty, ikkunat ovat alkuperäista, varsin "hengittävää mallia", eikä sisustukseen ole haettu espanjalaisia elementtejä jne... mutta ulkona olen hieman ns. irroitellut. 1950-luvulla piha oli vuorattu paksuilla ja muutenkin kookkailla betonilaatoilla, joista vaan oli ihan pakko "luopua". Hyvän lentokentän kiitoradan pohjan niistä kyllä olisi saanut, hm.
Olisi ehkä kannattanut säästää ne laatat, seuraavan asukkaan aikana ne saattavat olla kuuminta puutarhahottia.