tiistai 7. kesäkuuta 2011

Tunnustuksia (osa 1.)

Kun ihminen alkaa elää "lähempänä luontoa", tulee väistämättä yhteentörmäyksiä. Kun toinen kuokkii yhtä kohtaa, niin joku päättääkin alkaa kasvaa toisessa kohdassa. Ja päinvastoin. Sama homma eliöstön kanssa. Kasvien kastelijana haluaisi, että eliöstö söisi jossain muualla, kun taas eliöstö on sitä mieltä, että kukkapenkki on kesän paras piknikpaikka.
Nyt tulee siis se tunnustus. Olen(N) huomannut, että lajien poistaminen pihamaaltamme tuottaa minulle vastenmielisyyttä. Tuntuu jotenkin älyttömältä kitkeä ja repiä maasta jotakin mikä on siihen ensin vaivalla ja luonnon ansioista kasvanut, mutta jos sitä ei tee, ei siinä sitten lähistöllä kasva enää mukaan.
Toinen juttu on nuo elävät elämet. Huomaan, että yritän parhaillaan vitkastella ja vältellä etanoiden nitistämisen. Ei vaan tunnu mukavalta, mutta isoäitiäni lainaten  ei siinä nyt sitten mikään auta". No ei auta ei.  Jos niitä ei hävitä, niin täällä on pian puskat ja puut täynnä nilviäisiä.
Ensin syödään ja...
 Sama homma muitten tuholaisten kanssa. Jopa muurahaisten myrkyttäminen tuntuu epämiellyttävältä. Ei kai siitä kukaan varmaankaan nauti(toivottavasti) mutta tuntuu jotenkin itsekkäältä myrkyttää eläviä luontokappaleita sen vuoksi että oma piha näyttäisi paremmalta..Totta kai haluaisin tehdä sitä suit sait ajattelematta mutta suhtaudun muutenkin myrkkyihin  penseästi mutta jos en laita toimeksi, niin liljoissa ei ole lehtiä, eikä sen puoleen pian omenapuissakaan.
No, ehkäpä tästä motivoituneena kaivan uudestaan esiin kaikki nokkosliemi-ohjeet yms. 

4 kommenttia:

  1. Heehee, juuri eilen kun kohtasin pihalla liikaa muurahaisia ja vielä hiirenkin, ajattelin, että kirjoitan aiheesta postauksen... eri lajien yhteentörmäykset eivät aina suju kovin kivuttomasti.

    VastaaPoista
  2. Ja kun aiheeseen päästiin.. myös aivan röyhkeäksi käynyt varis aiheuttaa vielunväreitä - sekä muita puistatuksia jemmaamalla ruokaa muhimaan piharakennuksen räystäskouruumme..ja talven mittaanhan meillä oli pihaoravamme kanssa vähän erimielisyyttä siitä, että kenelle kaikki siemenet lintulaudoilla kuuluvat..(sen lisäksi, että kaveri päivysti eräänä aamuna yläkerran ikkunalaudalla pesämateriaalia etsien..) Ei tämä sisältä ulos siirtyminen aivan saumattomasti suju.

    VastaaPoista
  3. Minä taidan olla onnekas, sillä vaikka piha kuhisee erilaisia kotiloita ja etenkin valtavia viinimäkikotiloita, niin en ole huomannut niistä olevan haittaa puutarhassa. Sen sijaan kasvihuoneeseen sitkeästi pesiytynyt (toistaiseksi) yksinäinen ampiainen aiheuttaa päänvaivaa. Mieheni tuhosi sen pesän ja seurasin vähän surumielisenä, kun ampiainen palasi etsimään sitä. Seuraavana päivänä pesä oli rakennettu uudelleen ja mieheni pudotti sen taas. Eilen huomasin, että ampiainen oli siirtynyt kasvihuoneen ulkopuolelle ja rakentanut pesän räystään alle...

    Minusta tuo ensimmäisen kuvan kotilo on mustahuulitarhakotilo, joka on aika harvalukuinen Suomessa (esiintymisalue rajoittuu myös melko etelään). Tietääkseni se ei ole ollenkaan paha tuholainen verrattuna lehtokotiloon. Lehtokotilon kuoressa ei ole selviä raitoja ja itse eläin on hyvin tumma.

    VastaaPoista
  4. Hei Paula, kiitos kommenteista! On aina tosi hienoa saada lisäinfoa ja kuulla muidenkin kokemuksista.
    Meillä on myös ampiaisia, jotka ovat soluttautuneet lautojen väleistä talon kattorakenteisii ja myös eräs sinnikäs ja nopea yksilö ehti rakentamaan oman pikku pesänsä siemenpussin kylkeen terassin pöydälle..Ja kieltämättä sitä vähän haikeana seuraa kun toinen etsii pesänsä - mutta - haikeus kyllä haihtuu kun kuvittelee tilalle hieman isomman pesän ja vaikkapa kourallisen ärhäköimpiä ampiaisia. Kai tässä nyt vain pitää totutella ja opetella. Kotilot ovat saaneet olla edelleen rauhassa, nyt pohdin pitisikö ruusuissa oleville kirvoille yrittää tehdä jotakin... :) Täytyykin pitää silmät avoinna tuon lehtokotilon varalta.

    VastaaPoista