tiistai 21. kesäkuuta 2011

Kasa kerrallaan

Kun siinä vielä oli se rasittava lautajäte kasa...
...ja kun sitä ei enää ole.
Olen pitänyt pienestä asti kuvien ottamisesta. Nyt uuden pihan ja talon kanssa sillä on taas oma etunsa. Tekee todella hyvää toisinaan kelata kuvakansiota hieman taaksepäin, vaikka ihan vain vaikka kuukauden verran, niin huomaa, että "onhan tässä puuhasteltu kaikenlaista". Kun ihmiset kysyvät talosta ja remontista, he haluavat kuulla uudesta keittiöstä tai remontoidusta kylpyhuoneesta. Ketään ei kiinnosta lukuisat kaatopaikkakeikat, päiväkaupalla kitketyt rikkaruohot tai rakennuslaudat vedetyt naulat.. Itselle näillä asioilla on kuitenkin suuri merkitys. Aika ei sittenkään ole mennyt.."vain johonkin". Tällä viikolla saimme kannettua eteiseen jääneen..hmm..lipastorakennelman pihalle,  ja välieteisen lattiaankin saatiin väliaikaispaikka. Siis siihen reikään, jonka tavallaan järjestin meille heti muutettuamme, koska sen päällä oleva lastulevy kaappi häiritsi. Päinvastoin kuin sen tilalle tullut ammottava reikä lattiaan, sekä takaa paljastunut raakalautaseinä... No kaikkihan tietävät kuinka väliaikaisia väliaikaiset ovat mutta avonainen reikä lattiassa yli puoli vuotta alkoi olla jo melkein nolotuskynnyksemme rajamailla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti