lauantai 1. joulukuuta 2012

Lunta ja lämpöä

Mukavaa alkanutta joulukuuta kaikille! Toivottavasti vuoden viimeinen kuukausi sujuu kaikilla suht leppoisissa merkeissä eikä lähestyvä joulun juhla liiallista stressiä. Meillä yritetään ottaa suht iisisti, vaikka joka vuosi vähän jäljessä aikataulusta ollaankin. Joulu tulee kuitenkin, on valmistunut tai ei, ja vuoden vaihtuminenkin kääntää allakassa uuden sivun.
Joulukuu toi tullessaan nyt sitten myös lumen. Viime vuonnahan päästiin kolaamatta joulun yli mutta kyllä sitä sen jälkeen riittikin. Se on omakotitalossa asuvalle aina hieman ristiriitainen tunne.
Haravoimatta jääneet lehdet ovat peittyneet nyt kauniilla lumivaipalla ja maisema näyttää kalenterin mukaiselta. Mutta ulkotyötä on tiedossa.
Joulukuun kunniaksi laitoimme myös lämmön päälle pattereihin. Ajattelin, että ei voi olla kovin tuhlailevaa lämmönkulutusta, kun kerran näinkin pitkään olla selviydytty villasukilla ja vilteillä. Eilen sitten huomasin lehteä lukiessani, että käteni olivat kylmät ja yleisilmasto talossamme oli viileähkö. Aina sivun kääntämisen jälkeen sujautin käteni viltin alle lämpöön. Nauratti.
Alitajuisesti pähkäilen myös huoneiden ja ovien kanssa. Meillähän on "liikaa" neliöitä kahden ihmisen tarpeisiin. Periaatteessa - voisimme vaikka olla lämmittämättä alakerran kahta huonetta talven  yli ja käyttää vain keittiötä ja yläkerran makuuhuoneta sekä sen vieressä olevaa lisätilaa. Myös väliovilla, jotka on nostettu pois saisi lämmön pysymään paremmin yhdessä huoneessa.
Paras paikka tarkistaa lumitöiden sujuvuus-
Kylmäeteisessä meillä on lämpö nollassa. Sieltä poistettiin viime vuonna kalliiksi tullut vanha sähköpatteri ja nyt yritetään olla ilman erillistä lämmitystä. Saa nähdä miten ratkaisemme asian kun kunnon pakkaset alkavat. Kylmäeteisen ja sisätilan välisen oven vieressä lämpöä on noin 15 astetta, ja voisin kuvitella, ettei se kelien kylmetessä siitä ainakaan nouse. Pakko muuten tunnustaa, että tänään sorruin jo viemään kylmäeteiseen lämpötuikkuja, vaikka olen aina ajatellut, että "sepä se vasta kallista lämmitystä on".  Mutta tätähän tämä on. Opettelemista, pähkäilemistä ja arkea neljän vuoden ajan kanssa.

4 kommenttia:

  1. Meillä on niin kylmä kuisti, että viime talvena remonttivaiheessa halkesi ulko-oven ikkuna. Melko joutuin sieltä kuistin läpi sisään tullaan - eikä kyllä tee mieli jättää kenkiäänkään sinne...

    VastaaPoista
  2. Senköhän takia meilläkin on kuistin yhdessä ikkunassa halkeama.. tuo vaatteiden ja kenkien säilytys tosiaan aiheuttaa sen, että nopeasti huomaa, jos ei ole muistanut ottaa takkia tai tossuja ennen lähtöä lämpenemään.
    Mutta muutama kuukausi kun menee, niin sitten alkaa taas kevätaurinko paistelemaan samaiseen eteiseen, jossa lämpö nousee nopeasti yli kahdenkymmenen. :)

    VastaaPoista
  3. Hurjalta kuulostavat nuo lämpötilat, mutta ihminen on onneksi niin tottuvainen. Voisin kuvitella meidät hytisemässä aluksi, täällä kaupungissa kun on helposti aivan liian kuuma. Mökkiä pidetään ihan vaan peruslämmöillä, mutta kyllä tulee jo niistäkin laskua, kun lämmittämään ei pääse kuin joskus vaan...

    ~ Piia Anneli / annelivia

    VastaaPoista
  4. Juuri tällä viikolla ihmettelin, että "ei täällä kyllä tunnu niin kylmältä kuin mittari näyttää". Osittain se johtuu varmaan siitä, että vaatteita on tarpeeksi päällä ja kun sitä kuitenkin touhuilee kaikenlaista vauhdilla niin verikin kiertää. Ja kyllähän meilläkin sitten lämpötila nousee nopeasti kun laittaa tulen pönttöuuneihin ja puuhellaan. Ehkä tässä vielä itsekin ällistelee lämpötilojen vaihtelua vaikka toinen talvi onkin menossa. Mutta kieltämättä kuuma ei ole, eikä tunnu etteikö olisi riittävästi happea ympärillä. :)

    VastaaPoista