sunnuntai 14. elokuuta 2011

Valoa lukeville

Sisäkuvat olleet vähissä, myönnän ja kyllä niihinkin tässä syksyn mittaan tulee korjaus. Kaikki on vaan niin..vaiheessa. Aivan pikkuruisia muutoksia asioita tapahtuu ja huomaan, että isompia saa liikkeelle, kun tulee se päivä että "juuri nyt ja tällä hetkellä vain riitti". Silloin motivaatiota, energiaa ja aikaa löytyy.












 Mutta nyt siis sisäkuvaa. Sisustaminen on jäänyt ja olemme sinnitelleet kaiken epämääräisen keskellä, koska pinnat on tehtävä ennen kuin kannattaa miettiä mitä niiden kanssa. Mutta yksi asia on puolessa vuodessa alkanut sattumaan silmiäni ilta illalta enemmän  - makuutilamme lamput. Kumpikin täysin eriparia ja eri tyyliä. Eikä aikaakaan kun tulin pisteeseen, että "nyt ne kyllä saavat lähteä ja tilalle on tultava jotain muuta."
Olin kyllä pitkään kahlannut huutonettiä ja keltaistapörssiä, toiveissa löytää edulliset retrolamput. Tuloksetta. Olin myös vilkuillut kalliimpia vaihtoehtoja mutta järjen kanssa turvauduin Ikeaan ja Basisk-lamppuun. Vähän puolivahingossa. Huomioni kiinnittyi erityisesti lasipuhallettuun kupuun sekä luonnolliseen puunväriseen lampunjalassa jalustaan. Metalliset möhkäleet ovat alkaneet näyttää niin..möhkäleiltä. Ainut moka mikä noiden lamppujen kanssa kävi, oli korkeus. Ikeassahan ne olivat esillä pienellä korokkeella, joten nehän tuntuivat "juuri oikean korkuisilta". Kotona koottunahan ne sitten osuivat hippasen mataliksi. No, ensi kerralla pitää olla hieman tarkempana. Mutta joskus se arki on pienistä asioista kiinni. Vaikka muu ympäristö on mitä on, ainakaan valaisimet eivät aiheuta kierroksia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti