tiistai 29. maaliskuuta 2016

Ja jatkuu ja jatkuu...

Jos jotain saisi kaikille remonttia tekeville antaa, niin se olisi apu. Jos jotain ei oikein osaa tehdä, tai ole aivan varma mikä siinä on järkevintä, niin silloin konkreettinen apu  ja neuvot ovat stsemppiäkin arvokkaampia. "Kyllähän sitä sitten tekee, kun tietää mitä." Omat tiedot ja taidot ovat sen verran vajavaiset, että muutaman kerran joutui turvautumaan ihan puhelimeenkin ja kilauttamaan kaverille mutta ehkäpä ne asiat siitä selvisivät.  Onneksi mekin saimme taas apua suurelta ikäluokalta, muuten olisi saattanut mennä pari lattia levyä vähän uusiksi.
Katto saatiin siis maalattua ja lattia on melkein levytetty, muutamaa soiroa vajaa. Sitten levytetäänkin seinät ja olisi hyvä tietää mitä pinnoiksi tulee. "Varmaan maalia ja tapettia - tai ehkä vain tapettia ja sisustuspaneelia. Ja lattiaan korkki - tai parketti. Katsotaan.
Herra Nelijalkaisella on ollut vähän vaikeaa, kun totuttu järjestys muuttuu ja epätavallinen touhu valtaa talon. Remonttihuoneeseen tuleminen on pitänyt kieltää useampaankin otteeseen mutta se kuulo tuntuu aika nopeasti katoavan. Eilen piti tulla heittelemään tennispalloa työkalujen, sahanpurun ja  lastulevyjen keskelle.  Sen sijaan osallistuminen näihin sisustusvalintoihin oli laimeampaa.

2 kommenttia:

  1. Olemme remontoineet koko kahden borderimme elinajan. Ne eivät enää hätkähdä mistään. Eivätkä ole syöneet koskaan mitään lattialla lojuvia johtoja tms. Ainoastaan työmiesten hanskat ovat vastutamattomia, uusia työmiehiä pitää varoittaa jättämästä hanskoja lattialle. Ja sähkömiehen työkalupakkiin koirat vievät lelujaan :)

    VastaaPoista
  2. Kyllä täälläkin hienosti pystytään torkkumaan keskellä työmaata - mielummin kaikkien jaloissa tietysti, eikä mitään tuhojakaan ole tehty mutta pakko on tulla sinne missä muutkin ovat, mikä ehkä sitten saa siivousvastaavan heilumaan harjansa kanssa vähän rivakammin. :) :)

    VastaaPoista