sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Pääsiäisen viherrystä

Pääsiäinen on mennyt kotosalla ja hurjan nopeasti. En tiedä mikä sokeus on vaivannut mutta vasta tänään bongasin kukkapenkistä ensimmäiset viherrykset. Ilmeisesti lumi on kuitenkin sulanut nopeammin kuin ajatus, sillä jotenkin ei vielä tuntunut, että maasta pukkaisi mitään.
Kukkamaan uuden vartijan kanssa saattaa kevään edetessä tulla vielä
erimielisyyksiä kävelyreiteistä...
Myös mustarastaan laulun bongasimme tänään ensimmäistä kertaa. Sen jälkeen taitava lurittelija antoikin tulla sellaisella volyymilla, että laulu kuului seinien läpi sisäänkin. Kevät on siis saapunut talven vielä heikohkosti laittaessa kampoihin.

4 kommenttia:

  1. Kevättä odotellessa.
    Oikein ihanaa pääsiäistä.

    VastaaPoista
  2. Oijoi. Vaikka olen kylvänyt meillä pihan täyteen tuhkaa, lunta on kukkapenkin päälläkin vielä pohkeeseen saakka. Sulaisivat nyt.

    VastaaPoista
  3. No nyt alkaa olla juuri se vaihe, kun "hermo alkaa pettää". :) Meilläkin on heitelty tuhkaa, petkeleellä hakataan pihaa ja levitellään kinoksia.
    Viimeisin ennuste minkä olen kuullut, oli ettei kevättä tule ollankaan vaan siirrytään suoraan kesään - ja se ei kuullostanut ollenkaan kivalta. Kevät - ja kesän odotus - on aivan parasta aikaa.

    VastaaPoista