tiistai 24. toukokuuta 2016

Liian hieno makuuhuone?



Toisten mielestä remontit pitää tehdä nopeasti, muuten silmä tottuu vallitsevaan olotilaan. Voin kertoa, ettei neljässä vuodessa tottunut. Sen sijaan voi päättää, että sietää keskeneräisyyttä ja tekee muutakin kuin remontoi - tai vaikkei tee yhtään mitään, niin silläkin voi olla aikansa.
Nyt tuo makuuhuone alkaa olla valmis. Tarkkasilmäinen huomaa, että ikkunat on pesemättä, ovi ja pönttöuuni maalaamatta. Mutta listat on.
Nyt sitten viereisen huoneen keskeneräisyys ja vanha vessamme olotila korostuu. Nyt kesällä ei kyllä revitä auki mitään. Houkutus ammattilaisten apuvoimien käyttämiseen on suuri. Olisi hyvä, jos olisi toinen hitaimmassa vaiheissa auttamassa. Samalla myös oppii kun kokeneempi osaa ehdottaa. Ihminne myös kuvittelee ehtivänsä töiden jälkeen vaikka mitä. Ei ehdi. Ihminen tarvitsee töiden lisäksi ruokaa ja unta. Kun tämä yhdistetään hitaaseen nikkarointiin ja pitkiin työmatkoihin, ei valmista tule ihan viikossa.
Mutta hyvä tuli. Meillä on mainio tapa nähdä itsemme. Kun kokonaisuus on valmis, ällistelemme  miten siitää tulikin niin hyvä. Vaikka itse tehtiin. Materiaalit ja värit ovat kummankin silmää miellyttäviä ja siisti huone saa aikaan joka päiväistä iloa. Mies jo pohti onko liian hieno. Nauroin, ja sanoin ettei ole. Harha katoaa nopeasti kun kävelee makuuhuoneesta uloa.


4 kommenttia:

  1. Minusta kannattaa helpottaa omaa elämänsä ja ottaa välillä apuvoimia tekemään. Ikkunathan voit pesettää siivoojalla, sen ei luulisi olevan kauhean kallista hintavertailun jälkeen ja sekin on sitä arjen luksus hemmottelua (saa sitä nyt kerran vuodessa päästä vähän helpommalla). Huoneesta tuli just hyvä.

    VastaaPoista
  2. Ehkä se on sitä suomalaista "havuja-perkele" -mentaliteettia - kaikki tarvitsee itse tehdä ja on huono sekä laiska, jos joutuu ostamaan palveluita. Vaikkakin, olen itse sitä mieltä, että ihmisten pitäisi ostaa vähemmän tavaraa ja enemmän käyttää palveluita. Monet palveluiden tuottajat, hierojista ikkunanpesijöihin ovat usein pieniä itsensä työllistäjiä ja sitä voisi tukea enemmän hyvällä omallatunnolla. :)

    VastaaPoista
  3. Hyvää juhannusta remontin keskelle! Miten sitä ollaan vietetty?

    VastaaPoista
  4. Hyvää juhannusta myös sinulle anonyymi! Juhannus sujui kalaa savustaen ystävien kanssa. Pienellä purjehduksella myös käytiin ja pelattiin "juhannus-ristiseiskaa" :)

    VastaaPoista