Momentum sentään!

Selkee ruohonleikkuri...

Tänään se kauan odotettu ihmeellisyys saapui; työnnettävä, äänetön ruohonleikkuri! Kyllä sitä jo odotettiinkin, ja niin kuin aina odottaessa, alkaa se suurin into jo hieman vähän hiipumaan. Silmä alkaa tottua, ja seuraavat työt odottavat tekijäänsä. Vielä muutama viikko sitten tosiaan melkein hävetti oman pihan kurinalattomuus mutta sen jälkeen tulikin jo juhannus ja paljon iloa "pihaniityllämme" kasvavista marketoista, niin kuin ystävämme Andersson haluaa niitä kutsuttavan.
Mutta juuri parahiksi, ennen lomia, taloutemme vahvistui tällä tärkeällä työkalulla. Niittäminen on myös idyllistä mutta uskon, että näin tiheällä ja keskustaläheisellä taaja-aluella leikkuri on kätevämpi.
Leikkuri pois paketista ja kokoamaan. Itse autoin kokoamisprosessia kantamalla kaikkein raskaimman osan kokoamisalueelle, mikä muuten oli yllättävän kevyt.

Lisää kuvateksti

Kokoamisprosessi näytti sujuvan yllättävän hyvin. Meillä jopa luettiin selkeää ohjekirjasta ja oli kuulemma helppo kasata sekä hyvät kuvat. Plussaa siitä, ettei tarvinnut mitään ylimääräisiä työkaluja kasaamisessa vaan tarvittava lenkkiavain oli mukana, ja muttereille oli tehty kolo, josta myös pisteet suunnittelijalle, että taas oli ajateltu. Meillä kumpikin kelailija on suunnilleen samaa mittaa mutta jos perheessä on eri pituisia ruohonlyhentäjiä, niin pisteet siitäkin, että työntövartta voi säätää helposti.
 Ihana ruohontuoksu ja hiljainen ääni! Kelaleikkurin ääni on kieltämättä nostalginen, kukapa sitä ei lapsuudestaan muistaisi. Nyt se kolina vain on vaimentunut yhteen kolmasosaan ja työntäminenkin tuntui oikeasti kevyeltä. Myös kuulemma ensimmäisen puolen tunnin jälkeen. Itseasiassa kuin työntäisi tukevia ja vähän parempitasoisia lastenvaunuja täysin heiveröisten sijaan. Meidän pihamme ei siis myökään ole mikään tasaisuuden huippu pikku kuoppineen mutta leikkuri pysyi hyvin silti suunnassaan ja meno jatkui. Lisäksi meidän nurmemme ei ollut enää missään ihanne kunnossa vaan kun pituutta ja epätasaisuutta riitti omiksi tarpeiksi, oli ilahduttavaa, että kelailu silti tuntui sujuvan tasaisesti. Paitsi tietysti siinä kohdassa kun osuin pihalta löytyneeseen posliinilautaseen...Toiveikkaana oletan sen olleen siinä siiliä varten...
 Naapurin pappakin osui omalle pihalle samaan aikaan ja totesi tyttärelleen että "voikohan täällä nyt enää itse melutakaan kun naapuri on hankkinut tuollaisen hiljaisen koneen". No ei se välttämättä huonoa tekisi muillekaan mutta meistä kumpikin nautti äänettömyydestä ja katkuttomuudesta.
Ennen muuttamista omakotitaloon, meille hieman naureskeltiin lumen luonnin ja ruohonleikkuun työläydestä. Totta onkin, että kummankin sijaan varmasti tekisi jotain muuta mutta tämän päiväisen ensitestauksen jälkeen ei tule itse ainakaan sanottua kenellekään alle 60 -vuotiaalle, että "siinäpä sitten uuvut nurmikon leikkaamiseen".  Mutta katsotaan mikä on fiilis kun homma pitää tehdä uudelleen, ja uudelleen ja uudelleen...

Muurahaiset eivät pienestä hätkähdä

Muistatteko murheeni muurahaisista, ja sen että koin pahaa mieltä siitä, että minun pitää myrkyttää niitä..? No ei huolta. Muurahaiset eivät ole kovinkaan paljon ottaneet itseensä yrityksistämme, ja mennä porskuttavat porukoissaan niin kuin ennenkin.
Olemme nyt muutaman kerran laittaneet syötiksi BaitioninI raetta, ja sen pitäisi vaikuttaa viikossa..tai kahdessa. Kaksi viikkoa on jo tullut täyteen mutta muurahaisvahvuudessa ei näy vähenemisen merkkejä. Melkeinpä voisin epäilleen niinden vain kerränneen voimia ja vahvuutta tässä viime viikkojen aikana.

Ensimmäinen juhannus Harjun kupeessa

Juhannus on aina jokinlainen mekkipaalu. Kaupungissa asuessa ja toimistossa töitä tehdessä, ei ehkä keväästä saanut niin paljon irti kuin tänä vuonna. Osaltaan se lisää myös sitä salakavalasti hiipivää haikeutta kun katselee mitkä kaikki kasvit ovat jo kukkineet ja tiputtaneet lehtensä.. :)
Mutta paljon on vielä ihania kesäpäiviä jäljellä, ja paljon on hyvää tulossa kesän jälkeisissäkin vuoden ajoissa. Sitä ennen vietetään kaikki kuitenkin iisiä ja hyvän mielen kesän juhlaa! Toivottavasti se kaikilla teillä sujuu mahdollisimman mukavissa merkeissä! Tätä vielä juhlistamaan Einari Vuorelan juhannusruno.

Juhannus

On valon juhla, juhannus, 

on lehtimajain aika, 

on herkimmillään kauneus, 

on kirkkaimmillaan ruskotus, 

yön varjoo pyhä taika. 

Ui vettä parvet venheitten, 

käy saariin nuorten saatto. 

Soi laulu riemumielinen 

ja kokot palaa roihuten. 

On mittumaarin aatto. 

-Einari Vuorela-

Kasa kerrallaan

Kun siinä vielä oli se rasittava lautajäte kasa...

...ja kun sitä ei enää ole.

Olen pitänyt pienestä asti kuvien ottamisesta. Nyt uuden pihan ja talon kanssa sillä on taas oma etunsa. Tekee todella hyvää toisinaan kelata kuvakansiota hieman taaksepäin, vaikka ihan vain vaikka kuukauden verran, niin huomaa, että "onhan tässä puuhasteltu kaikenlaista". Kun ihmiset kysyvät talosta ja remontista, he haluavat kuulla uudesta keittiöstä tai remontoidusta kylpyhuoneesta. Ketään ei kiinnosta lukuisat kaatopaikkakeikat, päiväkaupalla kitketyt rikkaruohot tai rakennuslaudat vedetyt naulat.. Itselle näillä asioilla on kuitenkin suuri merkitys. Aika ei sittenkään ole mennyt.."vain johonkin". Tällä viikolla saimme kannettua eteiseen jääneen..hmm..lipastorakennelman pihalle,  ja välieteisen lattiaankin saatiin väliaikaispaikka. Siis siihen reikään, jonka tavallaan järjestin meille heti muutettuamme, koska sen päällä oleva lastulevy kaappi häiritsi. Päinvastoin kuin sen tilalle tullut ammottava reikä lattiaan, sekä takaa paljastunut raakalautaseinä... No kaikkihan tietävät kuinka väliaikaisia väliaikaiset ovat mutta avonainen reikä lattiassa yli puoli vuotta alkoi olla jo melkein nolotuskynnyksemme rajamailla.

Toiset kutsuvat sitä niityksi...

..me kutsumme sitä takapihaksi! ;)

jk. jos nyt joku naapurustossa asuva sattuu lukemaan tätä, niin ei huolta - kelailu on alkamassa aivan lähiaikoina Fiskarsin Momentumilla, jolla lupaamme hoitaa pihamme hieman..hmm..ryhdikkäämmäksi.

Loma lähestyy ja ajatus kirkastuu

Juhannuksen ja kesäloman lähestyessä, olemme saaneet valaistuksen. Olemme nimittäin ajatelleet, että kesälomalla pitää myös lomailla. Jossain vaiheessa talvea ajattelimme että "tehdään sitten kesällä" ja kevään koitettua olemme myös harkinneet "kesälomalla tekemistä". Ylevä ajatus, mutta sulkee pois myös melko tarpeeseen tulevan akkujen lataamisen.
Pitää tehdä resurssien mukaan. Seiniä voi maalata syksylläkin mutta rännänkeskellä ei tule lähdettyä kauempana olevia ystäviä tervehtimään.  Muutama päivä maailmalla saa ihmeitä aikaan ja kyllä sitä lomankin aikana tulee varmasti saatua idea jos toinenkin..

Huh, hellettä!

Yhtään en valita keleistä mutta sen verran  paljastan, että henkilökohtaisesti vähempikin lämpö riittäisi. Onhan ihanaa, että kesäkelit ovat saapuneet mutta työteho tuntuu kärsivän kun hellerajat paukkuvat. Ja katto odottaa maalaajaansa..

 Kuivaan kauteen kaksijakoisesti. Kasvit tarvitsevat vettä, eikä teidän ja katujenkaan puhdistuminen pölystä olisi yhtään pahitteeksi. Toisaalta taas olen iloinen, ettei ole hirveän märkää, jos se yhtään vähentää inisevien verenimijöiden määrää. Hyttysiä on vasta pyörinyt pihalla muutamia mutta ennusteethan ovat mitä parhaimmat runsaalle hyttyskesälle. Pihalla ollaan siis puuhasteltu kaikki liikenevä vapaa-aika, puuhommissa ja rikkaruohojen kanssa taistellessa.
ps. yläkerran sisälämpötila on nyt noussut + 29 asteeseen..

Tunnustuksia (osa 1.)

Kun ihminen alkaa elää "lähempänä luontoa", tulee väistämättä yhteentörmäyksiä. Kun toinen kuokkii yhtä kohtaa, niin joku päättääkin alkaa kasvaa toisessa kohdassa. Ja päinvastoin. Sama homma eliöstön kanssa. Kasvien kastelijana haluaisi, että eliöstö söisi jossain muualla, kun taas eliöstö on sitä mieltä, että kukkapenkki on kesän paras piknikpaikka.

Nyt tulee siis se tunnustus. Olen(N) huomannut, että lajien poistaminen pihamaaltamme tuottaa minulle vastenmielisyyttä. Tuntuu jotenkin älyttömältä kitkeä ja repiä maasta jotakin mikä on siihen ensin vaivalla ja luonnon ansioista kasvanut, mutta jos sitä ei tee, ei siinä sitten lähistöllä kasva enää mukaan.

Toinen juttu on nuo elävät elämet. Huomaan, että yritän parhaillaan vitkastella ja vältellä etanoiden nitistämisen. Ei vaan tunnu mukavalta, mutta isoäitiäni lainaten  ei siinä nyt sitten mikään auta". No ei auta ei.  Jos niitä ei hävitä, niin täällä on pian puskat ja puut täynnä nilviäisiä.

Ensin syödään ja...

 Sama homma muitten tuholaisten kanssa. Jopa muurahaisten myrkyttäminen tuntuu epämiellyttävältä. Ei kai siitä kukaan varmaankaan nauti(toivottavasti) mutta tuntuu jotenkin itsekkäältä myrkyttää eläviä luontokappaleita sen vuoksi että oma piha näyttäisi paremmalta..Totta kai haluaisin tehdä sitä suit sait ajattelematta mutta suhtaudun muutenkin myrkkyihin  penseästi mutta jos en laita toimeksi, niin liljoissa ei ole lehtiä, eikä sen puoleen pian omenapuissakaan.

No, ehkäpä tästä motivoituneena kaivan uudestaan esiin kaikki nokkosliemi-ohjeet yms. 

Liljakukko ja miten siitä päästä eroon(hs)

Lamput vaihtoon

Original retro?

Sistuspuolen bloggailu on ollut vähissä, koska meillä ei ole hirveästi sisustettu. Loogista. Tosin ei ole oikein ollut tarvettakaan. Tai tarve varmasti olisi mutta ensin pitäisi fiksata pintoja, jotta niitä sulostuttamaan voi hankkia mitään. Nyt ollaan vaan eletty. Kunhan on ollut kaikki välttämätön kasassa ja käsillä niin se on riittänyt oikein hyvin. Roinaahan on luonnollisesti liikaa, etenkin kun sitä säilytetään vähän siellä sun täällä, eikä oikein itsekään tiedetä mitä missäkin laatikossa on.
Tänään kuitenkin tapahtui taas yksi merkittävä muuton jälkeinen käänne. "Olo"huoneeseen vaihtuivat lamput. Katossa olivat roikkuneet tähän asti ne valaisimet mitkä tänne oli jätetty, ja kieltämättä ne jo muutaman kerran alkoivat näyttää jo "nähdyiltä". Minulla ei ole aavistustakaan, minkälaiset lamput tänne oikeasti haluaisin, ja millaiset sopisivat muuhun sisustukseen mutta nyt kattoon pääsivät ikean "Löytönurkasta" kaivetut lasikupuiset valaisimet. Eivät ne hassumat ole. Ainakin ovat huomattavasti paremmat kuin edelliset, ja  siistimmät. Vaikka en ole aivan varma onko siisti sisustuksessa se eniten iloa ja valoa tuova määre..

Sähköä pukkaa

Lisää kuvateksti

Elämme jännittäviä aikoja. Tuntuu, että pitkästä aikaa edes jotakin etenemistä tapahtuu. Sisäremonttimme on odottanut monta kuukautta uutta sähkökaappia. Nyt se sitten on saapunut. Viime viikonloppuna homma eteni jo niin paljon, että ulkoseinään saatiin yksi peltilaatikko, ja tänään odotellaan viimeisteleviä toimenpiteitä, ja sisään myös samanlaista boxia seinään. Kaikkein parashan olisi jos nuo hökötykset saisi piilotettua jonnekin pois silmistä, sillä eivät ne kyllä mitään estetiikan kukkasia ole. Mutta ulkonäöstä viis, ei tuo sähköjen kytkeminen mikään tunnin parin homma ollut, ihailtavan pitkään siinä sai alan ammattilainen ahertaa.Vierestä seuratessa tuli taas kerran vahva oivallus siitä miten erilaisia me ihmiset olemme. Toinen siinä vain väkertelee johtojen kanssa ja kiinnittää piuhaa toiseen, ja toinen tuijottelee vieressä tyhjäpäisenä ymmärtämättä yhtään mitään. Eihän noissa uusissa kaapeissa ole enää edes sellaisia "vanhanaikaisia" sulakkeita!